13.6. 2006
Vanhat vastaan vielä vanhemmat

Lauantaina 8. heinäkuuta kaikki Jaorn nostalgikot saavat toiveensa täytettyä. Tuolloin pelataan ottelu, jolla on kaksi tarkoitusta. Kyse on Aleksei Eremenkon läksiäis- ja kunnianosoitusottelu, ja toisaalta hyväntekeväisyysottelusta, jonka tulot jaetaan Malmin sairaalan lastenosaston ja Jaron junioriaston kesken. Pelaajat ovat pelanneet Jarossa 80- ja 90-luvuilla.

Jere Eremenko toimii toisen joukkueen johtajana ja koolle kutsujana, kun taas entinen maalivahti Peter Fagerström luotsaa toista joukkuetta, jonka hän sanoo omistavansa.

Jere toivoo, että kentällä on neljä Eremenkoa sinä päivänä. Tietenkin hän itse pelaa. Alexei Jr ”Losha” joka nyt pelaa Venäjän liigassa haluaa tulla silloin kotiin, mutta hänen joukkueensa on tuolloin harjoitusleirillä Slovakiassa. Roman italialainen Udinese haloitta harjoittelut ottelupäivänä. Nuorin poika Sergei, joka on 7-vuotias, ei kohdanne esteitä saadakseen vapaata ottelua varten.
- Juttelen poikien valmentajien kanssa ja kysyn jos he saisivat vapaata ja pääsisivät tänne pelaamaan, Jere sanoo.
Jeren joukkueessa pelaavat myös sellaiset suuruudet kuin Jari Vanhala, Jarkko Wiss, Ville Nylund, Jarmo Saastamoinen, Arto Halonen, Tero Suominen, Marko Sorvisto, Jocke Snellman, Nicke Widjeskog, Jani Nieminen ja Jani Viander. Valeri Popovitskin on kokoonpanossa mukana, vaikka ei ole koskaan Jarossa pelannutkaan, mutta Jeren hyvänä ystävänä hänkin sai kutsun, jonka hän iloisena ottikin vastaan.

Peterin joukkueessa esiintyvät: Peter itse on varamaalivahtina ja sanoo, ettei voiitse pelata loukkaantumisen vuoksi, mutta muut pelaajat ovat, Fredrik Haga, Kari Korkea-Aho, Stephen Ward, Craig Ramsay, Pekka Kultanen, Calle Strömberg, Tommi Virkama, Uffe Kortesniemi, Jan Levander, Ove Ahlsund, Jonte Ahlvik ja Kaj Ingerström.

Peterin joukkueesta löytyy rutiinia. Tämän voi todeta siitä, että joukkue on kokoontunut Pietarsaaren kerran joka kesä viimeisten 18 vuoden ajan, niin tavatakseen toisensa kuin pelaamaan yhden ottelunkin.
- Olemme kokoontuneet kerran kesässä ja pelaamme ottelun, jota emme ole koskaan hävinnyt. Ottelun jälkeen tapana on mennä saunaan, jossa istumme ja kerskailemme ja pidämme hauskaa. Avauskokoonpanoon nimetään ne 11 jotka saapuvat ensimmäisenä. Joten nyt on niin, että jos ottelu alkaa kahdelta, niin ensimmäiset tulevat kentälle kymmenen maissa varmistaakseen paikkansa avauksessa, Peter nauraa. 

- Läksiäisotteluun olemme nimenneet Dona Wiikin valmentajjaksi, vaikka hän ei sitä vielä tiedäkään. Nisse Johansson toimii huoltajana, Peter sanoo. Jere kertoo olleensa yhteydessä Antti Muuriseen, joka on varsin kiinnostunut luotsamaan joukkuetta jälleen, mutta valitettavasti hän on estynyt muiden tapahtumien vuoksi juuri ottelupäivänä, joten valmentajakysymys on vielä avoin.

Sisäänpääsy otteluun on kolme euroa ja se peritään kaikilta.
- Lehdistökortit eivät ole voimassa, sanoo Jaron puheenjohtaja Timo Kuusisto ja katsahtaa hymyilleen paikalla olevaan lehdistöön. Otteluaikaa ei vielä ole vahvistettu, mutta se lienee klo 18.00.