3.11.2001 |
Jaro
jatkokarsintaan FC Hämeenlinna liigaan Jaro - FC Hämeenlinna 2-2 (2-1) Erittäin hienosti latautunut Jaro aloitti toisen osa-ottelun Hämeenlinnaa vastaan erittäin hyvin. Kotijoukkue hallitsi eheti alusta ja loi useita hyviä maalintekopaikkoja. Henri Myntti pelasi kärjessä ja teki Jaron johtomaalin 7 peliminuutin jälkeen. Mini Svanbäck antoi Myntille loistokeskityksen. Mutta FC Hämeenlinna sai juonesta kiinni ja peli tasoittui. Vieraiden ensimmäinen vaarallinen tilanne oli 23. minuutilla, kun Jari Sipilän vapaapotku osui Jaron poikkihirteen. Yhdeksän minuuttia myöhemmin vieraat saivat oikein tuomitun rangaistuspotkun, jonka Lasse Peltonen latasi varmasti verkon perille. Pari minuuttia myöhemmin Jaro sai rangaistuspotkun, mutta Istvan Tarlosi torjui Svanbäckin laukauksen. Heti perään Jaro toivo nousi jälleen, kun Henri Myntti puski kaimansa Sandstedtin keskityksestä joukkueen toisen maalin. Toinen puoliaika oli ensimmäisen kaltainen siinä, että Jarolla oli kova paine vieraiden alueella heti alussa. Mutta 51. peliminuutilla kaikki Jaron toiveet suorasta noususta kariutuivat. Vieraat saivat vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajan läheisyydestä, ja Lasse Peltonen sijoitti pallon komeasti oikeaan ylänurkkaan. Jaron pelimotivaatio katos ja Hämeenlinna sai rauhassa varmistaa nousunsa. Jaro hyökkäsi loppuun saakka ja Henri Myntin komea pusku jäi viimeiseksi tekopaikaksi. Valitettavasti hänen puskunsa osui poikkihirteen. Ottelun jälkeen valmentaja Keijo Paananen totesi, että Hämenlinna on hyvä joukkue, joka osaa pitää hermonssa kurissa. - Pettymys on suuri. Aloitimme hyvin, mutta otteemme kirposi, Keijo sanoi. Keijon pahin tehtävä tällä kaudella on saada pojat unohtamaan tämän pettymyksen ja nopeasti latautua keskiviikkona alkavaa jatkokarsintaa varten, jossa vastassa on Jokerit.
|