18.3.2001
Umeå FC vei cupien nimiinsä
UFC voitti VPS:n Sampo-cupin finaalissa maalein 4-3 (4-2). Zoran Petrovic laukoi Uumajan johtomaalin jo pelin 2. minuutilla komealla kaukolaukauksella suoraan ylänurkkaan.
Muutama minuutti myöhemmin VPS tasoitti ja meni vielä johtoonkin. UFC ei kuitenkaan antanut periksi, vaan teki kaksi maalia ennen taukovihellystä.
Vaasalaiset kavensivat toisen puoliajan alussa 4-3:een, mutta sitä lähemmäksi vaasalaiset eivät päässeet, vaikkakin hallitsivat selvästi tapahtumia ottelun loppuopuolella.

Jaro nappasi pronssin
Jaro voitti pronssiottelussa KuPSin. Ottelu oli enemmän tai vähemmän keskientän kovaa
kamppailua eikä kumpikaan joukkueista onnistunut saamaan rakoja toisen puolustukseen.
Varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli yhä 0-0. Koska voittaja oli saatava selville, seurauksena oli rangaistuspotkukilpailu, jonka Jaro aloitti epäonnistumalla kahdessa ensimmäisessä laukauksessaan kun taas KuPS teki omistaan maalit. Sen jälkeen kotijoukkue onnistui lopuissa rangaistuspotkuissaan KuPS tuhlatessa omansa ja Jaro voitti maalein 3-2.