Avausvoitto
Jaro voitti ensimmäisen Ykkösen ottelunsa tänä vuonna kukistaen Rauman Pallo-Iirot
maalein 2-0. Ottelu pelattiin suurella, mutta melko hyväkuntoisella hiekkakentällä.
Jaro teki molemmat maalinsa ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäinen tuli
"Mini" Svanbäckin pitkän rajaheiton jälkeen. Kotijoukkueen maalilla syntyi
kalabaliikki, jossa "Raisu" Vikström kaadettiin ja seurauksena oli
rangaistuspotku. "Raisu" ampui rangaistuspotkun itse ja teki varmasti vuoden
ensimmäisen jaromaalin.
2-0 maali syntyi punapaitojen hienon pelin tuloksena. "Bara" Borissov taisteli
pallon itselleen ja syötti tarkasti "Minille", joka jatkoi Jimmi Warghille,
joka vuorostaan harhautti yhden puolustajan ja ampui vastustamattomasti maalivahdin ohi
takanurkkaan.
Toisella puoliajalla Pallo-Iirot nosti enemmän pelaajia hyökkäyspäähän, mutta ei
siitä huolimatta kyennyt murtamaan Jaron puolustusta kuin yhden ainoan kerran. Jaron
viime vuotinen maalikuningas Timo Peltola pääsi yksin läpi, mutta hyvin pelannut Jaron
maalivahti Antti Kuismala torjui "Timsen" laukauksen.
"Bara", "Mini" ja "Ritu" Zeneli pääsivät ottelun lopussa
nokikkain Iirojen maalivahdin kanssa, mutta eivät onnistuneet ratkaisevassa vaiheessa.
Jaro
Antti Kuismala
Niklas Storbacka
Juho Kirjonen
Petri Vuorinen
Wojciech Stryzkos (Ridvan Zeneli 52min)
Fredrik Svanbäck
Jimmy Wargh
Andrei Borissov
Mattias Ainasoja
Rasmus Vikstöm
Henry Myntti
|