19.5.2001
TP-Seinäjoki voitti kotonaan 2-1
Jaro ei löytänyt normaalia peliään koko ottelun aikana pelatessaan lauantaina Törnävän Pallon kotikentällä Seinäjoella. Kotijoukkue karvasi heti alusta pallon haltijaa kovaa ja voitti siksi keskikentän kamppailut selvästi.

Ensimmäinen maali syntyi jo 6. minuutilla. TP nappasi pallon omalla vasemmalla laidallaan, ja kun sekä puolustaja että vasen laitahyökkääjä nousivat, Jaron
keksikenttä jätti puolustuslinjan oman onnensa nojaan. Ylös noussut puolustaja oli aivan yksin laidallaan kun Arto Jalasvaara jatkoi pallon kantapäällään hänelle.
Puolustaja antoi kovan kierteisen keskityksen ja nopea Jalasvaara oli ehtinyt etutolpalle ja tuikkasi matalan keskityksen sisään.

21. peliminuutilla 2-0 maali syntyi jo hyvällä onnellakin. Oikealta tulleeseen keskitykseen DaCunga nousi korkeimmalle ja jatkoi rangaistusalueen rajalta suoraan ylänurkkaan. Pusku oli varmasti tarkoitettu jatkopalloksi kohti maalia, mutta jos kerran pallo menee maaliin, niin se menee.

Tämän jälkeen Jaro nosti pitkän Henri Myntin hyökkäykseen yhdessä "Jocke" Snellmanin kanssa. He onnistuivat luomaan tiettyä painetta kotijoukkueen puolustukselle.
Punapaidat onnistuivat vihdoin tekemään maalin 67. peliminuutilla. Henri Myntti jatkoi päällään Mattias Ainasojan keskityksen Jimmy Warghille, joka parista metristä onnistui puskemaan pallon maaliin.
Sen lähemmäksi Jaro ei päässyt, vaikka Jocke Snellmanin saksipotku olikin onnistua päätyen kuitenkin maalivahdin syliin ottelun viimesekuinneilla.

Jaro
Antti Kuismala
Niklas Storbacka
Pasi Aho
Daniel Snellman
Fredrik Svanbäck
Jimmy Wargh
Ridvan Zeneli
(Petri Vuorinen 32min)
Andrei Borissov
Rasmus Vikström
Mattias Ainasoja (Matias Käld 85min)
Henri Myntti