24.5.2001
Jaro - FC Mikkeli 3-0

Jaron hyvä peli koko ottelun ajan takasi kolmen pisteen nappaamisen FC Mikkeliltä.
Juho Kirjonen johti Jaron puolustuspeliä erittäin varmalla tavalla levättyään edellisen ottelun. Vain kaksi kertaa vieraat onnistuivat luomaan hieman hermostuneisuutta Jaron
kenttäpuoliskolla. Ensimmäisellä puoliajalla Antti Kuismala joutui venymään koko pituuteensa
torjuessaan kohti yläkulmaa suunnatun kovan laukauksen. Toinen oli sekava tilanne maalin edessä, jolloin pallo oli mennä maaliin, mutta jarolaiset onnistuivat purkamaan tilanteen viime hetkellä.

Jaron kaksi ensimmäistä maalia syntyivät erikoistilanteista. 11. minuutilla Henri Myntti puski
1-0 maalin Juho Kirjosen jatkopuskusta kun "Ritu" Zeneli antoi vapaapotkun. Samainen Myntti puski 2-0 maalin kulman jälkitilanteesta. Ottelua oli tuolloin pelattu 48 minuuttia.

Kolmas maali 60. minuutilla oli täysin "Ritun" omaa käsialaa. Hän karvasi keskuspuolustajaa ja
tämä antoi taaksepäin omalle maalivahdilleen aivan liian löysän syötön, "Ritu" ehti väliin, nappasi pallon, kiersi maalivahdin ja ampui pallon tyhjään maaliin.

- Olen erittäin tyytyväinen Jaron peliin, ja oli erittäin tärkeää että pystyimme voittamaan tänään hävittyämme edellisen ottelun, sanoi Jaron valmentaja ottelu jälkeen.

Jaro:

Antti Kuismala
Niklas Storbacka
Juho Kirjonen
Petri Vuorinen
Fredrik Svanbäck
Jimmy Wargh
Andrei Borissov
Ridvan Zeneli
(Wojciech Stryzko 88min)
Rasmus Vikström
Mattias Ainasoja
Henri Myntti