28.9.2001

Boström pisti nimensä papereihin

Tänään perjantaina allekirjoitettiin sopimus, jonka mukaan Sixten Boström toimii Jaron päävalmentajana seuraavat kaksi vuotta.

sixten22.jpg (10873 bytes)

- Syynä siihen että Boström valittiin, on että hänellä on laaja jalkapallokoulutus ja hän hallitsee jalkapallon 100 %:sesti. Hänellä on myös pelaajatausta, jota pidimme tärkeänä, sanoi seuran puheenjohtaja Christer Eriksson päivällä pidetyssä lehdistötilaisuudessa. - Hän tulee myös huolehtimaan Jaro omien juniorivalmentajien koulutuksesta, Eriksson lisäsi. Sixten Boström kiitti seuran antamasta luottamuksesta. - Kokopäivätoiminen valmentajanpesti on aina ollut tavoitteenani sen jälkeen kun suoritin JVK:n (jalkapallovalmentajakoulutus) vuonna 1996. - Minulla on yksi viikonloppu jäljellä Englannissa, jonka jälkeen saan valmentajanpaperit sieltä, paperit jonka mukaan olen oikeutettu valmentamaan Englannin Valioliigassa, Sixten kertoo. Boström ottaa valmentajatehtävät vastaan joulukuun alussa.

Tervetuloa Jaroon Sixten!!!