10.2.2001
2-2 Jazzia vastaan
Jaro pelasi lauantaina iltapäivällä 2-2 tasapelin liigajoukkue Jazzia vastaan. Tauolla Jaro johti 1-0 Raisu Vikströmin maalilla. Sekä Jazzin maalivahdilla että puolustajalla oli mahdollisuus purkaa pallo väljemmille vesille, mutta Raisun taistelutahto oli mahtava ja hän riisti pallon näiltä ja melkein makuuasennosta tuikkasi sen maaliin.
Toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia kun jarolaiset tekivät toisen maalinsa. Ritu Zenelin antaman kulman jälkeen pallo putosi parin metrin päähän maaliviivasta ja Pete Vuorinen ryntäsi paikalle ja kurkotti pallon maaliin juuri ennen kuin kotipuolustaja ehti hätiin. Peten laukaus meni suoraan maalin kattoon.
Jaro jatkoi hyviä otteitaan, eikä Jazzilla ollut paljon vastaan sanomista. Jaro piti hyvin palloa joukkueen sisällä ja Jazzin hyökkäysyritykset kariutuivat 16 rajan kohdalla.

Jarolle sattui kuitenkin pari synkkää minuuttia, mikä muuttikin ottelun luonetta. Jazz sai enemmän tilaa ja pääsi antamaan kaksi keskitystä vasemmalta laidalta kolmen minuutin aikana, ja molemmilla kerroilla maaliin jatkajia löytyi kekseltä. Kaksi todella komeaa laukausta suoraan ilmasta ja peli oli tasan.
Loppuminuuteilla Jarolla oli pari mahdollisuutta mennä uudelleen johtoon, mutta tarvittava terävyys puuttui ja ottelu päättyi tasapeliin.

Ottelusta voi Jarolle antaa arvosanan "kiitettävä". Koko joukkue jaksoi hyvin, vaikka meneillään on todella raskas harjoitusjakso. Kuitenkin pojat onnistuivat pitämään hyvää tempoa ja motivaatiota yllä koko ottelun ajan.