15.10. 2002
Ainutlaatuinen pohjalainen  jalkapallokirja

"Wilsonista Westerlundiin" keskittyy tärkeimpiin tapahtumiin Jaron parissa vuodesta 1987 vuoteen 1998. Teos on lähtöisin toimittajien omasta aloitteesta. Teoksella ei ole toimeksiantajaa paikkakunnan järjestötai elinkeinoelämän parista.

Olemme näiden kansien väliin pyrkineet vangitsemaan areenan dramatiikan, kulisseissa tapahtuvan pelin, henkilökuvaukset ja ihmiset menestyksien takaa. Lukijat viedään esimerkiksi takaisin juhlahetkiin kuten liigakarsintaan KPV:tä vastaan syksyllä 1990. Kuuden ihanan minuutin aikana Jaro käänsi tappioaseman 4-2-voittolukuihin. KPV:n aika korkeimmassa
divisioonassa oli historiaa. 1990-luvun ajan Jaro oli Pohjanmaan hallitseva jalkapalloseura, vaikkakin VPS nosti päätään vuosikymmenen  loppupuolella.

FF Jaro on vuosien varrella toiminut  maineikkaimpien suomenruotsalaisten pelaajien luonnollisena kanavana heidän  tavoitellessa täydellisyyttä. Tämä pätee esimerkiksi ahvenanmaalaisen  Anders Erikssonin ja närpiöläispelaajan Tomas Nygårdin kohdalla. Jaro on ainoa  suomenruotsalainen yhdistys joka tosissaan on haastanut taisteluun  maan eliitin tässä maailmanlaajuisessa urheilulajissa. Jaron ylivoimaisuus jalkapallossa Pietarsaaressa on yhdistänyt heidät, joille jalkapallo on tärkeää. Yhdistys on toiminut sillanrakentajana. Kansan osallistuminen Jaroon on ylittänyt kielirajat ja perinteiset luokkarajat. Tässä suhteessa Pietarsaari ja Jaro ovat esikuvia muille kaksikielisille paikkakunnille Suomessa. Yksi meidän tavoitteistamme on  ollut sen osoittaminen, että jalkapallo on integroitu osa kulttuuriamme Pietarsaaren seudulla. Tällä tavoin teosta voidaan tarkastella myös
paikallishistoriallisesta ja suomenruotsalaisesta näkökulmasta.

Olemme myös tarkastelleet taloutta. Talous nostettiin hyvälle tasolle Antti Muurisen vuosina kerhossa (1994-96), kun se aikaisemmin ja erityisesti sen jälkeen on ollut huomattavasti  huonommalla tasolla. Suurin osa kirjassa esitetyistä luvuista ja taloudellisista laskelmista, ovat peräisin Jaron tilinpäätöksistä. Kirja sisältää myös tuoreita haastatteluja, jälkikatsauksia, jotka on tehty kirjaa ajatellen. Nämä luvut, tai osiot olemme merkinneet tarkasti osoittaaksemme että ne eivät ole osa  sitä materiaalia joka on löytynyt Jakobstads Tidningin arkistoista. Haastattelut ovat pääasiassa tehty vuosina 2001 ja 2002.

Molemmat kirjoittajat ovat kotoisin Pietarsaaren seudulta ja työskentelevät tänään JT:ssä. 34 vuotias Sören Bäck (pol. mag.) on aikaisemmin toiminut
Lontoossa asuessaan jalkapallotoimittajana pohjoismaisissa lehdissä. Hän on muun muassa kirjoittanut kirjoja englantilaisesta jalkapallosta joiden
kustantaja on Egmont. 43 vuotias Patrik  Sundqvist (fil. mag.) on historioitsija ja on kahdeksankymmentäluvun loppupuoleta asti toiminut JT:n urheilupäällikkönä.     Kirja sopii erinomaisesti isänpäivälahjaksi tai joululahjaksi. Samalla se on myös hyvä  yrityslahja.