13.4. 2002                           Liigan avaukseen>>>

Jazz - Jaro 0-3
Svanbäck teki kaksi maalia

Jaro voitti lauantaina pelatun harjoitusottelun FC Jazzia vastaan maalein 3-0 johdettuaan puoliajalla 1-0.

01SANDSTEDT.jpg (32148 bytes)Jaron ensimmäisen maalin ampui Chris Cleaver rangaistuspotkusta, kun Mini Svanbäck oli pääsemässä karkuun ja hänet kaadettiin sääntöjen vastaisesti eikä tuomari epäröinyt osoittiaa rangaistuspilkkua. Jimmy Warghin mukaan Chris otti heti pallon itselleen osoittaakseen että hän ampuu rangaistuslaukauksen. Jälkeen päin voidaan todeta, että hän teki täysin oikein, sillä hän ampui raudanlujaa keskelle maalia hieman poikkihirren alle.

Toisella puoliajalla Mini ratkaisi ottelun tekemällä muut kaksi maalia. Ensimmäisen hän ohjasi läheltä. Ensin Ritu Zeneli syötti viistoin taakse päin Raisu Vikströmille, joka ampui voimalla, mutta laukaus epäonnistui ja pallo ajautui Minin jalkoihin, jolla oli helppo työ ohjata pallo maaliin.

Mini teki toisen maalinsa vapaapotkusta. Hänen laukauksensa osui muuriin, josta pallo muutti suuntaa ja kotijoukkueen maalivahti yllättyi täysin.