Jaron
C-jun voitti Unitedin 5-3 Kolmella
B-juniorilla vahvistettu Jaron C15-junioreiden joukkue löi FC Unitedin naisjoukkueen
toisena pääsiäispäivänä pelatussa ottelussa. Joukkueet kohtasivat toisen kerran.
United voitti ensimmäisen ottelun maalein 6-4.
Jaro aloitti ottelun kahdella nopealla maalilla, mutta United löysi oman rytminsä ja
melko hyvän painostuksen jälkeen onnistui tekemään kavennuksen ensimmäisen puoliajan
lopussa. Kulmapotkun jälkitilanteesta Jaro meni jälleen kahden maalin johtoon, joka
kesti taukoon saakka. Jaro teki 4-1 heti toisen puoliajan alussa eikä United onnistunut
enää kuromaan etumatkaa kiinni. Ottelun päättyi lukemiin 5-3, tulos joka hyvin
heijasti ottelutapahtumia.
FC Unitedin maalintekijät olivat Heidi Kackur, Marjo Ikola ja Mari Maunula. Jaron
maalintekijöiksi merkittiin Tom Melarti 3 sekä Sebastian Edén ja Jonas Emet.
|