Vuoden
ensimmäinen harjoitus ulkona
Sunnuntaina aamupäivällä Jaro edustusjoukkue harjoitteli ensimmäisen
kerran tänä vuonna ulkona Pietarsaaren Messukentällä. Routa ei ole vielä kokonaan
sulanut, joten maan sisältä tihkui vettä pinnalle pelaajien juostessa kentällä, mikä
aiheutti sen että jonkun ajan kuluttua alusta oli todella liukasvaikkakin kaupungin
henkilöstö on tehnyt parhaimpansa kentän saamiseksi pelattavaan kuntoon, mutta
luontohan sanelee kaikki ehdot. Osa porukasta oli todella tyytyväinen saadessa
harjoitella ulkona, kun taas osa olisi halunnut odottaa vielä viikon, jotta kentät
olisivat kuivuneet kunnolla.Kuvia harjoituksista
|