11.5. 2002
KuPS - Jaro maanantaina

Jaro matkustaa maanantaina Kuopioon kohdatakseen Kuopion Pallo Seuran Väinölänniemen kentällä.
Joukkueet kohtasivat viimeksi tammikuun lopussa Botniahallissa Vaasassa . Tuolloin Jaro oli parempi maalein 2-0. Maalintekijöinä olivat Ritu Zeneli ja Chris Cleaver (rp). Kaudella 2000, kun molemmat joukkueet pelasivat ykkösessä, joukkueet kohtasivat kolme kertaa, jolloin KuPS voitti kahdesti ja kolmas ottelu päättyi tasan.

Tämän vuoden liigassa kuopiolaiset ovat keränneet kolme pistettä ja ovat yhdeksännellä sijalla. KuPS on voittanut kotonaan Hakan maalein 2-1, mutta hävinnyt molemmat vierasottelunsa, MyPalle 2-0 ja Allianssille 4-2. .
KuPS on siis tehnyt kaksikertaa enemmän maaleja kuin Jaro, mutta joukkue on päästänyt peräti 7 , kun Jaron maalivahti Antti Kuismala on poiminut pallon omasta verkostaan vain kerran.

banzai.jpg (3728 bytes)Kuopion vastine Jaron kannattajakerholle Jeppis Dynamites'lle kulkee Banzai-nimellä. Viime vuonna Banzai voitti Parhaan faniklubin tittelin ja tulee varmasti antamaan hyvän vastuksen oman joukkueen kannustamisessa paikalle saapuneille pietarsaarelaisille oman joukkueen kannustamisessa.