Jaro
kohtaa mestarit Jaro kohtaa sunnuntaina
viime kauden mestarin Tampere Unitedin Keskuskentällä. Ari "Zico" Hjelm,
eniten Suomessa maaotteluita pelannut pelaaja, jolla on tilillään 100 maaottelua, toimii
nykyisin tamperelaisjoukkueen valmentajana. Hieman yllättäen
United nappasikin liigatittelin viime kaudella HJK:n nenän edestä. Kulta varmistui vasta
viimeisessä ottelussa. Silloin joukkueen tavaramerkkinä oli tiivis puolustuspeli ja
toivomuksena oli että itse tehdään maali. Ne ottelut, joissa TampU onnistui
tekemään johtomaalin, se useimmiten voittikin. Toinen joukkuetta tunnetuksi tehnyt
tavaramerkki on fyysisesti kova peli, jonka kohtaakin kun tamperelaiset seisovat
alkuvihellystä odoteltaessa keskiviivan toisella puolella.
Joukkue on käynnistänyt tämän kauden samalla taktiikalla: Puolustus näyttää olevan
yhtä hyvä kuin viimevuonna, koska omaan verkkoon on mennyt vain yksi pallo tähän
mennessa. Neljän ottelun jlkeen TamPU:lla on - kuten Jarollakin - tilillään yksi voitto
ja kolme tasapeliä.
Jaron pelaajat ovat sopineet siitä, että maantaina Kuopiossa toisella puoliajalla
hienosti sujunut peli löytyy heti aloituksesta lähtien Tamperetta vastaan. Ryhmä on
terveenä, ainoastaan Sami Rintanen on hienoinen kysymysmerkki polvivammansa vuoksi.
-Harjoittelin tänään ja tuntui aika hyvältä, ja vielä on kolme vuorokautta aikaa
alkuvihellykseen, joten toivon olevani silloin jo täysillä mukana, Sami sanoo
jutellesani hänen kanssaa torstai-iltana.
|