Jaron
pelaajat sotajalalla Keskiviikkoiltana
suurin osa Jaron edustusjoukkueesta vieraili Forsbyssä. Porukan otti vastaan Kenneth ja
Nippa Enlund, jotka isännöivät illan tapahtua, johon kuuluivat paintballsota, sauna ja
ruokailu.
Muodostettiin
kolme joukkuetta ja sotavarustukset jaettiin. Joukkueen kapteenin Jimmy Warghin käytyä
lyhyesti läpi säännöt, kaikki marssivat yhtäaikaa "sotatanteerelle" noin
sadan metrin päähän.
Taistelut kestivät viisitoista minuuttia, mutta heti kun joku
joukkueista oli onnistunut valtaamaan vihollisen viirin, taisto päättyi ja seuraava
alkoi.
Joukkueet taistelivat parin tunin ajan ja lopulta joukkue nro 3 julistttiin voittajaksi.
Ainakin joukkueen jäsenet olivat sitä mieltä, että olivat voittaneet ja ryhmittyivät
ryhmäkuvausta varten.

Voittajajoukkueessa sotivat: Janne, Lasse, Chris, Mikki,
Uffe, Sami, Roope ja Ritu. Nippakin hiippaili mukaan joukkuekuvaan vaikkei kuulunut
voittajien ryhmään.
Isännät
kattoivat uskomattoman hienon llallisen metsästä tuleille nälkäisille sotureille.
Kaikki pöydän antimet maistuivat jokaiselle. On kuitenkin mainittava, että Mini sai
jonkinlaisen "henkisen hiertymän" kuultueaan että osassa ruokalaijeista oli
valkosipulia.
Sodan ja ruuan jälkeen vuorossa oli sauna ja kaste Purmon joessa. Kävi ilmi, että
melkein kaikki uskaltautuivat menemään märkään elementtiin, muutamaa poikkeusta
lukkunottamatta. Näihin kului mm. Puska.
Kun puhtaina ja iloisina lähdimme saunasta, Kenneth oli grillanut makkaraa iltapalaksi.
|