30.5. 2002
Haka maalin parempi

Vuoden heikoin ottelu! Näin tilitti erittäin pettynyt Sixten Boström torstain-iltana
pelatun Jaro - Haka ottelun jälkeen.

Jaro aloitti samalla kokoonpanolla kuin kolme päivää sitten HJK:ta vastaan.
Valitettavasti taso ei ollut yhtä hyvä. Ensimmäisen puoliajan palloa roiskittiin
enimmäkseen keskikentällä, eikä kumpikaan joukkue kyennyt luomaan todella vaarallisia maalipaikkoja.
Kun toista puoliaikaa oli pelattu seitsemän minuuttian Hakan venäläinen Vallu Popovitch pääsee jaropuolustuksen läpi ja on nokikkain Aku Kuismalan kanssa. Aku onnistuu osumaan palloon jalallaan, mutta pallo jatkaa matkaansa kohti maalia, mutta Sami Rintanen on pelastavana enkelinä ja siivoaa pallon maaliviivalta. Ottelun siihen saakka paras tekopaikka.
Tämän jälkeen Jaro ottaa komennon ja hallitsee peliä. Kolmessa minuutissa Jaro luo kolme hyvää tekopaikkaa saamatta kuitenkaan palloa maaliin. Ensin Hakan puolustaja oli päällään jatkaa Tepi Suomisen vapaapotkun maaliin. Seuraavalla minuutilla Sami Rintanen puskee pallon alas ja Jocke Snellman ampuu suoraan ilmasta mutta maalin ohi. Heti perään Jaro saa vapaapotkun, johon Sami ehtii ensin, mutta pusku menee hiuksen hienosti maalin ohi.

Ottelun ratkaisu syntyi 82. minuutilla. Jaron puolustus seisoo ja Vallu Popovitch on täysin
vapaana rangaistusalueen sisällä. Kun keskitys tulee hänellä on runsaasti aikaa tähdätä ja
puskea pallo maaliin Kuismalan vasemman tolpan kautta. Tämän jälkeen nousee ylemmäksi luomatta kuitenkaan suoranaisia tekopaikkoja Hakan maalilla.

-Oli monia asioita, jotka eivät toimineet yhtä hyvin kuin kauden aikasemmissa otteluissa.
Etenkin seisoskelu ja myös puhumatta jättäminen, ja ensimmäisellä puoliajalla kaikki pallot päätyivät Hakan pitkien topparien haltuun. Sellaisilla pelaajilla kuten Ritu Zenelillä ja Fredrik Svanbäckillä ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa ilmapalloja sellaisia majakoita vastaan, sanoo Boström.

Hakan valmentaja Olli Huttunen iloitsi tottakai voitosta ja oli sitä mieltä, että osittain heidän taktiikkansakin vaikutti Jaron suoritukseen.
- Meillä oli yksi päivä enemmän aikaa palautua edellisestä ottelusta, ja se näkyi selvästi otte-
lun lopussa. Olen nähnyt kaksi Jaron ottelua tällä kaudella ja tiesin, että meidän on pystyttävä
pysäyttämään heidän nopeat hyökkääjänsä. Tiesin myös, että joukkue joka tekee ensimmäisen
maalin on vahvoilla, Oka Huttunen kertoo.

Jaro:
Kuismala
Storbacka
Rintanen
Snellman
Heilala
Svanbäck
Wargh
Zeneli 
Cleaver (Muurimäki 77 min)
Vikström
Suominen (Ainasoja 86 min)