30.7. 2002
Jaro eteni cupissa
Kuismala kentän paras

Tiistaina Pietarsaaren keskuskentällä pelattu Suomen cupin ottelu, jossa vastakkain olivat Jaro ja Ykkösen FC Honka Espoosta, näytti muodostuvan helpoksi palaksi kotijoukkueelle.
Jaro meni johtoon jo toisella minuutilla Anders Granbergin syöksypuskulla, ja vieraat hävisivät kaikki kaksinkamppailut. Mutta Jaro menetti otteensa ja Honka sai otetta peliin, ja hallitsikin tilanteita vartin verran. Tästä huolimatta mitään erityistä ei tapahtunut Jaron maalin edessä. 24. minuutilla Jimmy Wargh ja Mini Svanbäck vaihtoivat paikkaa ja yhtäkkiä Jimmy olikin vasemmalla laidalla. Hän jallitti puolustajan ja antoi löysän pallo nkohti Miniä, joka oli rangaistusalueen rajalla. Minin suora jatko ilmasta hakeutui takaylänurkkaan Hongan maalivahdin ulottumattomiin. Hieno maali, mutta hieman onnekkaasti Jaro jo yhtäkkiä 2-0.

Toisella puoliajalla Jaro menetti tavaramerkkinsä. Nopeutta, liikkuvuutta ja juoksuhaluja ei löytynyt. Antti Kuismalan loistopeli takasi sen, että hän pelasti kaikki laukaukset, ja joutui antautumaan vasta kun neljä minuuttia oli jäljellä. Janne Kauria jätettiin ihan yksin Akun eteen, ja hän teki helposti Hongan kavennusmaalin. Tämä herätti vieraat taistelemaan loppuun saakka, mutta 2-1 säilyi ja Jaro eteni cupissa.

Hongan valmentaja Jari Europaeus voi vain todeta, ettei ole helppoa olla 2-0 tappiolla liigajoukkuetta vastaan 24 minuutin jälkeen.
- Olen tyytyväinen joukkueeseeni ja kaaduimme saappaat jalassa, Jari sanoi.

Sixten Boström sen sijaan ei ollut erityisen tyytyväinen peliin, tulokseen kylläkin.
- Niin käy aina, kun antaa toiselle joukkueelle sellaisen tilaisuuden saada pelistä kiinni, jonka me tarjosimme tänään. Tuloksena on paniikki. Ja Jarolla oli nimenomaan paniikkia tänään, Boström sanoi.
- Sanoin penkillä Minin maalin jälkeen, että haluaisin mieluummin nähdä sellaisen maalin sarjaottelussa, Boström hymähti. Vastauksena kysymykseen, että kuka olisi hänen seuraava toivevastustajansa cupissa Siku sanoi:
- Koska olen huono veikkaamaan, niin MyPa vieraissa.