FC Lahti kolme
maalia parempi Jaro sai kunnon
selkäsaunan FC Lahdelta torstain liigaottelussa Pietarsaaren keskuskentällä.
-Tein kaksi virhettä, josta saimme
maksaa kalliisti, sanoo Jaron valmentaja Sixten Boström ottelun jälkeen. Ensimmäinen
oli se, etten onnistunut motivoimaan joukkuetta ennen ottelua. Toinen oli, että vaihdoin
väärän topparin. Nostin kahdesta topparista nopeamman ylös, joka johti siihen ettei
Sami Rintanen ehdinyt mukaan, kun Niki Helenius ryntäsi kohti maaliamme, ja
Sami joutui käyttämään vääriä otteita Heleniuksen pysäyttämiseksi. Seurauksena
oli punainen kortti ja Sami huilaa nyt kaksi seuraavaa ottelua. Lahti sai myös
rangaistuspotkun, Siku kertoo.
Lahden luotsi Harri "Hape" Kampman oli tietenkin tyytyväinen suojattiensa
esitykseen.
-Onnistuimme taktisesti hyvin ja eliminoimme Jaron nopeat laitalinkit, jotka ovat
osoittautuneet erittäin vaarallisiksi. Saatuamme pallon, käännyimme
salamannopeasti useisiin teräviin vastaiskuihin. Lisäksi olen tyytyväinen
uuteen maalivahtiimme, Hape Kampman sanoo.
Suurin osa pelistä käytiin keskikentällä 8. minuutille, jolloin Lahti sai hienon
tekopaikan, kun Sami Rintanen ei ehtinyt mukaan, mutta Jaron paras, vaikkakin taakse
luiskahti kolme maalia, Antti "Aku" Kuismala, ventyi
loistotorjuntaan, eikä pallo mennyt maaliin. Puolituntia myöhemmin ei edes Aku
onnistunut pelastamaan kotijoukkuetta. Kulman jälkitilanteesta Njazi Kugi puski
lahtelaisten johtomaalin. Tappioasemakaan ei jarolaisia
herättänyt, vaan punapaidat pelasivat samalla tempolla.
80. minuutiilla, kun 0-2 maali syntyi, vierailla oli hieman onneakin. Pallo pomppasi Jocke
Snellmanin jalasta Kugille, joka syötti viistoin taaksepäin Pekka Lagerblomille, joka
ampui raudanlujaa noin 10 metristä, ja pallo luiskahti maaliin takatolpan juuresta. 0-3
maaliin johtanut rangaistuspotku olí enemmänkin kosmeettinen.
|