Pohjalainen
paikalliskamppailu Sunnuntaina
ratkaistaan Pohjanmaan paremmuus, kun VPS kohtaa kotikentällään Hietaladessa Jaron.
Joukkueiden kohdatessa viimeksi Pietarsaaressa Jaro oli parempi maalein 2-1.

Chris Cleaver iloitsee 1-1 tasoitusmaalistaan
VPS:aa vastaan Pietarsaaressa viime keväänä.
Jarohan sai kokea kovia viime ottelussaa MyPaa
vastaan, joten nyt Hietalahden kentälle juoksee varmasti latautunut Jaro. Pelaajilla oli
tiistaina sisäinen palaveri siitä mistä johtuu, että huippuhyvät ottelut välillä
vaihtuvat vähemmän parempiin esityksiin.
Keijo
Paananen on vahvistanut joukkuettaan viime viikolla unkarilaisella Bela Kovacilla.
25-vuotiaalla ja 185 cm pitkällä keskikenttämiehellä on tilillään 180 ottelua
Unkarin liigassa.
-Kovac tuo mukanaan, jota sellaista mitä olemme kaivannut. Hän tekninen ja viisas
pelaaja, joka osaa antaa hienoja läpisyöttöjä hyökkääjillemme, Paananen sanoo.
Jaro sen sijaan lähetti, ainakin tilapäisesti kottii puolalaisen Maceij Sawickin, joka
vietti viikon Pietarsaaressa.
-Emme ole kokonaan pyykineet häntä pois, mutta katsomme, että meidän tulee pärjätä
loppukausi käytettävissä olevalla materiaalilla, sanoo Jaron Paul Lindholm. Mutta
mikään ei estä sitä, ettemmekö voisi muuttaa päätöstämme, joten ovet ovat vielä
auki.
Tilannen ennen VPS-ottelua on varmuudella sellainen, ett VPS pelaa alemmassa loppusarjassa
kahden runkosarjakierroksen jälkeen uusiakseen sarjapaikkansa, ja Jaro pelaa paikasta
ylemmässä loppusarjassa. Kaikki on edelleen jarolaisten omissa käsissä. KuPS:lla on
kaksi pistettä vähemmän ja pelaa toiseksi viimeisen ottelunsa vieraissa Tampere
Unitedia vastaan.
Jos taulukkoa halutaan spekuloida, niin Jaro voi varmistaa
paikkansa kahdeksan parhaan joukossa voittamalla VPS, mutta samalla se edellyttää sitä,
että KuPS häviää TamU:lle. Muutoin ratkaisu jää viimeisen kierroksen varaan.
Jeppis Dynamites järjestää vähintään yhden täyden
kannattajalinja-auton, ja sen lisäksi suuri määrä Jaron kannattajia matkustavat
yksityisautoissa sunnuntain otteluun. Pietarsaaressa spekulaoidaan siitä, että
punapaitojen kannattajia olisi jopa 1000 kannustamassa Jaroa. |