29.9. 2002
Jaro voitti maalein 4-1
Muurimäelle hattutemppu.

7.jpg (31078 bytes)Mikael "Mikki" Muurimäki kiitti jatketusta luottamuksesta ja teki aidon hattutempun FC Lahtea vastaan. Tylsän ensijakson jälkeen, jolloin kummallakaan joukkueella ei ollut montaakaan tekopaikkaa, toisesta puoliajasta muodostui todellinen maalijuhla. Vieraat tekivät johtomaalinsa jon toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla. Kalle Eerola teki 1-0 maalin jarolaisten ollessa vielä - ainakin henkisesti - pukukopissa.
Takaiskumaalin jälkeen Jaro heräsi ja sai yhä enemmän otetta pelistä. 56. minuutilla alkoi sitten Muurimäen näytös. Chris Cleaver syötti kaikki "Mikin" kolme maalia ja kaikki tehtiin vasurilla. Ensimmäinen tyhjään maaliin 16-linjalta, toinen viidestä metristä ja kolmannen Mikki tuikkasi sisään maalin edustalla syntyneestä kalabaliikista.
Jimmy Wargh merkittiin Jaron neljännen maalin tekijäksi. Maali oli ottelun komein. Mini Svanbäck antoin kovan ja matalan keskityksen oikealta, jonka Jimmy passitti maalivahdin ohi syöksypuskulla.
- Viimeiset sanani pelaajille ennen toisen jakson alkua oli, että pitääkö Lahden tehdä ensimmäinen maali ennen kuin herätään. Ja, niin kävikin, sanoi kuitenkin tyytyväinen Sixten Boström ottelun jälkeen. Oli vahva suoritus kääntää ottelu 0-1 tappioasemasta, hän lisäsi.
-Tiesin ainakin olleeni joskus maalintekijä, ja olen koko ajan uskonut itseeni. On vain käytettävä mahdollisuus hyväkseen silloin kun se ilmaantuu, sanoi Mr Hattutemmpu Muurimäki.
-Lähdimme toiselle puoliajalle pitämään oma pää puhtaana, ja luotimme siihen että saamme tehtyä yhden maalin. Kaikki näytti hyvältä aluksi, mutta kun Jaro teki toisen maalinsa tuntui siltä, että selkärankamme katkesi, jonka jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue, sanoi FC Lahden kapteeni Jarkko Koskinen.
Muurimäen päivän täydensi Ilta-Sanomien kolme tähteä ja Jaron autoarvonnassa voitettu video. Myös Mikin isällä oli onne arpajaisissa, hän näet voitti digiboksin.

 

Cleaver
Granberg 81
Svanbäck Muurimäki
Wargh Vikström
Ainasoja 67
Storbacka
Suominen Rintanen Heilala Männikkö
Snellman 72
Kuismala