Jaro Tre U 1-2
Jaro hävisi ensimmäisen ottelunsa Botniahall Cupissa Tampere Unitedille maalein 2-1.

Ensimmäisellä puoliajalla Jaro ei päässyt omalle tasolleen, vaan pelissä oli jännitystä ja siitä puuttui järjestelmällisyys. United onnistui tekemään kaksi maalia, vaikka sillä oli vain yksi todellinen maalipaikka, josta ei syntynyt maalia. Maalit syntyivät Jaron virheistä. Ensimmäinen maali syntyi vasemallta tulleen keskityksen päätteeksi, jolloin Jaron vartiointi unohti Jari Niemen yksin, ja hänellä oli helppo työ laukoa ensimmäinen osuma. Toinen maali syntyi kulman jälkitilanteesta, jolloin vastustajan lyhin mies Antti Pohja pääsi vapaasti puskemaan pallon maaliin.

Toisella puoliajalla Jaro heräsi ja onnistui luomaan pari vaarallista tekopaikkaa, joista ei kuitenkaan maaleja syntynyt lähinnä siitä syystä että pelaajilla ei ehkä ollut itseluottamus kohdallaan. Jaron kavennusmaali oli kuitenkin sellainen, jota ei olla vuosiin nähty, nimittäin maali syntyi suoraan vapaapotkusta. Pasi Aho kiitti luottamuksesta ja pamautti pallon 30 metristä suoraan ylänurkkaan.