Kultainen käsi soi pisteen Hämeenlinnalle Kuumat
tunteet ja törkeä tuomarivirhe on se mikä jää mieleen
sunnuntain Jaron ja FC Hämeenlinnan välisestä ottelusta.
Jaro
aloitti parhaiten ja loi useita tekopaikkoja ensimmäisen vartin
aikana. Kotijoukkueen ensimmäistä maalia jouduttiin odottamaan 22.
minuutillesta mål. Lasse Männikkö antoi hyvän keskityksen, jonka
Jukka Suikki jatkoi rinnalla John Weckströmille, joka ampui
johtomaalin. Maalin jälkeen
Jaron peliote kirposi ja vieraat hallitsivat. Vaikutti siltä kuin
jarolaiset uskoivat ottelun ratkenneen tehtyään johtomaalin.
Runsaan puolen tunnin jälkeen Jaro joutui maksamaan vetelistä
otteistaan. Kulmapotkun jälkitilanteesta Hämeenlinnan Teemu Haaja
sai vapaan paikan ja ampui tasoitusmaalin. Toinen
puoliaika oli kutakuinkin samanlainen kuin ensimmäinenkin.
Suurin osa pelistä käytiin keskialueella. Virhesyöttöjä tuli
paljon, puhetta oli vähän ja muutenkin otteet olivat laimeat. Jaro
siirtyi uudelleen johtoon kun Chris Cleaver kaadettiin
rangaistusalueella ja yksi ottelun näkyvimmistä hahmoista,
erotuomari Jukka Liljavirta tuomittua rangaistuspotkun Jaorlle.
Chris ampui itse rankkarin vuorenvarmasti ohi vieraidenmaalivahdin
Istvan Tarlosin.
Pelikellon käydessä jo yliaikaa, FC Hämeenlinna sai vapaapotkun
Jaron rangaistualueen ulkopuolelta. Maalivahti Tarlosi nousi Jaron
maalille, kuten moni luulikin, puskeakseen palloa. Mutta ystävämme
Tarlosi, joka otti esimerkkiä Maradonasta, ohjasi pallon kädellään
Jussi Pellikalle, joka teki 2-2 maalin helposti.

Maalin jälkeen tunteet kävivät kuumina. Kaikki Jaron pelaajat
olivat tuomarin ympärillä tiedottaakseen hänelle miten maali
syntyi, mutta Liljavirta oli lahjomaton ja hyväksyi maalin
virheellisesti.
Liljavirta kutsuttiin lehdistötilaisuuteen ottelun jälkeen
antamaan oman näkemyksensä maalista.
-En voi viheltää sellaista mitä en näe, hän kommentoi
tapahtunutta.
Traagista on se kun tuomari rauhallisesti sanoo. - Mikäli käsivirhe
edelsi maalia, niin en enää voi tehdä asialle mitään.
Niin laimeaa asennetta työhönsä eivät edes pelaajat kohdista
omaan urakkaansa otteluissa. Ei ole mitenkään puolusteltavissa että
virhe vain haihtuu, kuten vesi hanhen sulilta. Eräiden
liigatuomareiden ammattiylpeyden pitäisi olla huomattavasti
korkeammalla tasolla.
On aika ihmeellistä, että melkein kaikki runsaat 1400 katsomossa
istuneet sekä kaikki pelaajat, kaikki vaihtopenkillä olleet, näkivät
sääntövirheen, mutta kukaan tuomarikolmikosta ei
"sattunut" näkemään tilannetta. Siitä huolimatta
Liljavirta seisoi noin seitsemän metriä Tarlosista, kun tämä
kosketti palloa kädellään.
Ottelun jälkeen Tarlosi tunnusti tekonsa usealle Jaron pelaajalle.
-Hän sanoi koskettaneensa palloa kädellä, Chris Cleaver kertoi.
Niin ikään yksi vieraiden joukkueenjohtoon kuuluvista kertoi
Tarlosin sanoneen samaa hänellekin.
|