13.11. 2003

Näin pelattiin

Jaron liigajoukkue pelasi vuoden aikana 44 ottelua, joista 31oli virallisia kilpailuotteluita. Seitsemän ottelua pelattiin niissä kolmessa turnauksessa, johon Jaro osallistui alkukaudesta.
Jaro voitti 19 kertaa, pelasi 10 kertaa tasan ja hävisi 15 ottelua. Vuoden aikana jarolaiset tekvitä 90 maalia, kun taas vastustaja onnistui heiluttamaan Jaron verkkoa 55 kertaa.

Veikkausliigassa Jaro voitti yhdeksän ottelua, pelasi kahdeksan tasapeliä ja hävisi yhdeksän kertaa tehden 36 maalia ja päästäen 38 maalia. Tämä riitti kahdeksanteen sijaan, kaksi sijaa heikommin kun joukkueen virallinen tavoite.

Suomen Cupissa voitettiin neljä ottelua ja päästiin seitsemännelle kierrokselle yhdeksästä ennen kuinn AC Allianssi pudotti Jaron voittamalla maalein 2-1 Pietarsaaressa.Cupseikkaulun aikana Jaro otti suurimmat voittonsa. Jaro voitti III divisioonan Hausjärven Nappulat peräti 10-0.

Alkukaudesta Jaro osallistui kolmeen turnaukseen. Helmikuun alussa pelattiin FC Korsholmin neljän joukkueen turnaus Botniahallissa. VPS voitti ensimmäisen ottelun Jaroa vastaan 5-3 rangaistuspotkujen jälkeen. 90 peliminuutin jälkeen tilanne oli 1-1. Pronssiottelussa seuraavana päivänä Jaro voitti isäntäseura FC Korsholmin peräti 6-0.
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Jaro osallistui yksipäiväiseen Umbro-cupiin Hämeenlinnassa FC Hämeenlinnan, FC Lahden lisäksi. Jaro hävisi molemmat ottelunsa ja jäi turnauksessa viimeiseksi. Saldona oli nolla tehtyä ja neljä päästettyä maalia.
Seuraavana viikonloppuna pelattiin Jaron isännöimä Toyota-Cup. Jaro voitti FC Oulun ja FC Hämeenlinnan, mutta hävisi jälleen VPS:lle. Tällä kertaa tulos oli 1-0.

Jaro paransi otteitaan kauden edetessä. Harjoituskaudella Jaro hävisi sekä VPS:lle että GBK:lle, kahdelle Ykkösen joukkueelle. Loppukesästä ja syksyllä Jaro koki varsinaisen nousun voittaessaa maan absoluuttisen kerman. Kolme perättäistä vierasvoittoa Tampere Untedista, FC Hakasta ja AC Allianssista, ja siinä välissä Jaro ehti voittamaan FC Jokerit kotikentällä. Tämä loistava putki oli yksi syksyn vilkkaimmin keskusteltuja aiheita koko jalkapallosuomessa.