3.12. 2003


Liigaikkuna: Kauden pituus puhuttaa 

Kaudelle 2004 on suunnitteilla muutoksia niin Veikkausliigan kuin Suomen cupinkin aikatauluihin. 

Tiistain Aamulehdessä pelaajien ja valmentajien mielipiteet kauden aloittamisesta ja päättämisestä menevät ristiin. Osa haluaisi lyhentää liigakautta molemmista päistä, osa puolestaan pelkää kovaa otteluruuhkaa jos kautta tiivistetään.

Ensi kaudeksi on tiedossa muutoksia, joissa molemmat mielipiteet huomioidaan. Kausi alkaa uudelleen käyntiin pyörähtävällä LIIGACUPilla jo helmikuussa. LIIGACUPIN mestaruus ratkeaa 29. huhtikuuta ja Veikkausliigakausi alkaa suunnitelmien mukaan toukokuun alussa.

Suurin aikataulullinen muutos kauteen 2003 nähden tapahtuukin syksyllä. Veikkausliigan päätöskierros on suunniteltu pelattavaksi jo lokakuun alussa.

Cupin aikataulu muuttuu

Muutos saadaan suunnitelmien mukaan toteutettua kivuttomasti Suomen cupin kierrosaikatauluja muuttamalla. Veikkausliigan toimitusjohtajan Jan Walden hahmotteleman mallin mukaan Cupia ei pelattaisi liigakauden aikana kuin yksi kierros.

- Ajatuksenani siis on, että ennen liigan alkua pelattaisiin kaksi sellaista Cupin kierrosta, joihin liigajoukkueet osallistuvat, liigan aikana yksi Cupin kierros, liiga päättyy 3.10, jonka jälkeen pelataan neljä Cupin kierrosta. Tämä on mielestäni loistava kokonaisuus, Walden sanoo.

Suurin vastustus uudelle aikataululle tullee liittymään kauden tiivistämiseen. Tämä on kuitenkin vain näennäistä, koska cupin pelit jäävät miltei kokonaan liigakauden ulkopuolella. Walden korostaa, että otteluita ei tulevalla kaudella pelata lainkaan tätä kautta tiheämpään tahtiin. 

- Yhden asian haluan tehdä vielä selvemmäksi: Päättyneellä kaudella huhtikuun 20. päivän ja lokakuun viimeisen päivän (tai 1.11) välillä pelattiin 7 Cupin kierrosta, joissa liigajoukkueet olivat mukana ja 26 liigakierrosta. Kaudella 2004 samaa jatketaan. Nyt ainoastaan eri kilpailujen ajankohdat järkeistetään.

Walden uskoo, että suunnitelmat nostavat niin Veikkausliigan kuin Suomen cupinkin kiinnostavuutta kaikkien kannalta.

- Uudella jaottelulla pyritään siihen, että ne pelit, joissa on yleisöpotentiaalia ja kiinnostusta, pelataan otollisimpiin aikoihin. Haluamme parantaa mahdollisuuksiamme. Samalla Suomen Cupille luodaan aivan uusi mahdollisuus nostaa profiiliaan niin pelaajien, joukkueiden ja katsojien silmissä.