Tampere United ensimmäisenä Keskuskentälle
Jaro kohtaa keskiviikkona Tampere Unitedin uudistetulla Keskuskentällä. Kyseessä on ensimmäinen ottelu korjaustöiden jälkeen, mutta siitä huolimatta kentällä ei tulla näkemään suurempia seremonioita ennen ottelua.
- Kaupunkihan kentän omistaa, ja sen kuuluu vastata mahdollisista vihkiäisistä. Jarohan on kentällä vuokralaisena, sanoo Antti Ylimäki. Mutta toivon, että mahdollisimman moni saapuu paikalle katsomaan sekä ottelua että areenaa, hän lisää.
Tampere Unitedilla on ollut kova otteluohjelma viime aikoina, ja joukkueen pelaajat ovat sanoneet, etteivät kaikkien jalat ole pirteimmillään tällä hetkellä. Yksi merkki tästä on sekin, että tamperelaiset päästivät molemmat maalit ottelun loppupuolella pelatessaan Intertoto-cupissa viime sunnuntaina kroatialaista joukkuetta vastaan häviten maalein 0-2. Ja lauantaina onkin sitten vuorossa toinen osaottelu. Tappio kotikentällä merkitsee sitä, että Tampere Unitedin on panostettava kaikkensa toisessa osaottelussa, ja saattaa olla niin, että TamU:n valmentaja Ari "Zico" Hjelm, komentaa joukkueensa hyökkäysvoittoiseen peliin Jaroa vastaan, valmistautuessaan tuohon mainittuun otteluun.
Veikkausliigassa TamU on tällä hetkellä kolmantena samoissa pisteissä kuin kakkosena oleva HJK, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Jarolla on keskiviikkona käytössään lähes koko miehistö. Vain Mattias Ainasoja on poissa, koska hänellä on kaksi varoitusta, jotka hän sai viime ottelussa KooTeePeetä vastaan, ja näin ollen hän on yhden ottelun pelikiellossa.
Tällä hetkellä Jaro on viimeistä edellisenä, mutta sarja on niin tasainen, että voittamalla molemmat kotiottelunsa Jaakon Päivien aikana, joukkue voi jopa nousta kuudennelle sijalle, mikä onkin yksi kauden tavoitteista.
- Kotka-ottelu kismittää varmasti suurinta osaa pelaajista vieläkin, ja siksi uskon, että kentällä nähdään erittäin revanssinhaluinen Jaro keskiviikkona, sanoo Siku Boström. Mutta jotta ottelusta muodostuisi todella hauska, n iin koko joukkueelta vaaditaan 100 prosenttinen panos, ja ehkä myös yleisöltäkin. Keskuskentän viheriö on huomattavasti suurempi kuin se, jolla tähän saakka ollaan pelattu, ja uskon, että se on meille eduksi.
Vieraissa olemme pelanneet paremmin kuin kotona, mutta tuolloin kentätkin ovat olleet suurempia, hän lisää.
- En todellakaan halua moittia Länsikenttää. Se on ollut koko kevään loistavassa kunnossa, ja kentän hoitajat eivät voi sille mitään, ettei kenttää voida suurentaa, Boström lisää.
Tampere-ottelua kohtaan näyttää löytyvään suurta kiinnostusta, sillä etukäteen on myyty jo 600 pääsylippua, Ylimäki kertoo.
|