Jaro teki neljä maalia
Jaro voitti KuPS:n maalein 4-2 lauantain liigaottelussa Pietarsaaren
Keskuskentällä. Jaro pelasi pirteää ja liikkuvaa peliä eikä
oikeastaan antanut vieraille yhtäkään mahdollisuutta.
Erilityisesti Jaron laitalinkit Mini Svanbäck ja John Weckström
aiheittuvat suuria ongelmia kuopiolaispuolustukselle. Kerta toisensa
jälkeen he ohittivat laitapuolustajansa ja tuloksenaoli joko
keskitys tai kulmapotku. Jaron kolmas kulmapotku oli uusi
harjoiteltu kuvio, jota käytettiin ensimmäistä kertaa ja johti
heti tulokseen päättyen Mini Svanbäckin loistavaan laukaukseen. Tämä
oli samalla ensimmäinen maalilaukaus suuin maalikehikkoihin, jotka
tulivat Keskuskentän korjauksen myötä.
Jarolaisten ilo kesti vain kolme minuuttia. KuPS sai
rangaistuspotkun kun pallo osui Lasse Männikön käteen. Janne
Hartikainen ampui keskelle maalia ja vieraat tasoittivat pelin.
Tästä huolimatta kotijoukkue ei lannistunut, vaan jatkoi hyvän
jalkapallon pelaamista. 38. minuutilla John Weckström näytti
vaarallisuutensa. Hän sai pallon keskellä vieraiden kenttäpuoliskoa
ja muutaman loistavan harhautuksen jälkeen hän oli ohittanut lähes
koko KuPS:n puolustuksen ja edennyt päätyviivalle, josta hän syötti
eteenpäin ryntäävälle Jukka Suikille, juoka tuikkasi pallon
maaliin.
Toinen puoliaika samanlainen kuin ensimmäinenkin. Jaro
hallitsi mielin määrin. Vieraat saivat harvoin tilaisuuden päästä
Jaron maalille. 3-1 maali syntyi jarolaisten keskikentän yhden
kosketuksen pelillä 43. minuutilla. Pallo pelattiin vasemmalle Mini
Svanbäckille, joka harhautti puolustajansa ja antoi kovan matalan
keskityksen KuPS:n maalin eteen. Ensin Jukka Suikki ryntäsi kohti
palloa, mutta ei aivan yltänyt siihen, mutta toisesta aallosta tuli
John Weckström ja teki helposti kauden viidennen maalinsa.
Chris Cleaver ampui rangaistuspotkusta Jaron viimeisen osuman, kun hänet
oli ensin kaadettu rangaistusalueella.
KuPS sai lohdutusmaalin runsaat kymmenen minuuttia ennenlopupa,
mutta Jaron voitto ei koskaan ollut uhattuna.
|