31.1. 2004

JBK painosti Jaroa

Kakkosen JBK painosti liigan Jaroa ja johti ottelua kaksikin kertaa. Jaro voittikin tekemällä ratkaisevan maalin ottelun viimeisellä minuutilla.
JBK pelasi hyvin eikä päästänyt jarolaisia rangaistusalueen viivaa pidemmälle ensimmäisen vartin aikana.
JBK:ta oli vahvistettu peräti seitsemällä Jaron nuorempaan kaartiin kuuluvalla pelaajalla. 16-vuotias Roman Eremenko pelasi JBK:n keskikentällä ja kuului kentän parhaimmistoon tekemällä myös JBK:n toisen maalin.
Daniel Kock vei JBK:n johtoon jo yhdeksännellä minuutilla onnistuessaan tuikkaamaan pallon lähietäisyydeltä maaliin kulmapotkun jälkitilanteessa. Kesti aina 16. minuutille ennen kuin Jaro lähetti ensimmäisen laukauksensa kohti vastustajan maalia. Kymmenen minuuttia myöhemmin Jaro tasoitti John Weckströmin tarkalla puskulla, johon keskityksen antoi Mini Svanbäck.
Tasatulos kesti aina 80. minuutille saakka kun JBK sai rangaistuspotkun. Kentän nuorin pelaaja Roman Eremenko asettui ampumaan rangaistuspotkua. Jaron maalivahti Otto Fredriksson torjui ensimmäisen laukauksen, mutta ei voinut mitään kun Roman nosti paluupallon verkkoon.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin Jaro tasoitti jälleen. Tällä kertaa Rasmus Vikström laukaisee pallon Antti Peltosen selän taakse Ilpo Vernon hienosta esityöstä. JBK joutui pelaamaan vajaamiehisenä viimeiset seitsemän minuuttia Jonas Sandlinin saatua toisen varoituksensa ja joutuessa poistumaan kentältä.
Ottelun viimeisillä jännittävillä sekunneilla Jere Eremenko vapauttaa Matias Warghin joka tekee ensimmäisen maalinsa ja samalla Jaron kolmannen maalin.
- Kokonaisuutena tämä oli parempi ottelu kuin VIFK:ta vastaan viime lauantaina. Vaasassa toinen puoliaika oli huono, mutta nyt taso säilyi suurin piirtein koko ottelun, Sixten Boström sanoo. Jokaisen harjoitusottelun on annettava jotakin. Nyt jotkut pelaajat saivat pelata täydet 90 minuuttia, mikä on hyvä asia kun edessä on Lahti Cup ensi viikonloppuna. Oli myös hyvä että onnistuimme nousemaan tappioasemasta kaksi kertaa.
- Joukkueiden välinen ero on tänä ajankohtana pienin. Harjoittelemme yhdeksän kertaa viikossa ja JBK harjoittelee 4-5 kertaa. Jatkossa se tulee näkymään. Uskon, että jos kohtaamme uudelleen muutaman kuukauden kuluttua, niin tulos on aivan toisenlainen, Boström lisää.