Ville Väisänen tulossa Jaroon Ville Väisänen on kuta kuinkin Jaron pelaaja. Vielä tiistaina sopimuksesta puuttuu hänen allekirjoituksensa, mutta itse hän sanoo kaiken olevan käytännössä selvää.
Oulussa varttunut Ville on ehtinyt pelata monessa seurassa sekä koto-Suomessa että Euroopan kentillä. Hän pelasi muun muassa FC Hakassa kaudet -01 ja -02. Viime kauden hän vietti ruotsalaisessa Ljungskilessä, johon hän tuli Norjan Tippeligan Brynestä. Sitä ennen hän oli ehtinyt pelata sekä Hollannissa että Kreikassa.
Oikeastaan sopimuksen olisi pitänyt olla selvä ja allekirjoitettuna jo pari viikkoa sitten, mutta juuri kun neuvottelut olivat loppusuoralla, niin Ville sai tarjouksen matkustaa Englantiin II divisioonan seuran testiin. Siinä ei kuitenkan käynyt ihan niin kuin hän oli ajatellut, ja hän pelasikin Grimsby Townissa, joka on alemmalla sarjatasolla. Tämä ei Villeä miellyttänyt, ja hän käynnistii uudelleen neuvottelunsa Jaron kanssa.
- Ljungskile halusi minun jäävän vielä vuodeksi, mutta tuntui siltä että halua takaisin Suomeen, ja Pietarsaarihan ei ole kaukana Oulusta, joten minulle se oli hyvä vaihtoehto, Ville sanoo.
Jarolaisilla on menossa jo viides harjoitusviikko, ja Ville toteaa sen kyllä näkyvän.
- Harjoitusten tempo oli hyvä, hän sanoo, sen kyllä huomaa että ovat ehtineet harjoitella jo muutaman viikon.
Ville haluaa mieluiten pelata keskushyökkääjänä, mutta on myös pelannut vasemmalla laidalla. Hän sanoo tekniikan olevan hänen vahvuutensa, mutta myös fysiikka. Kun joukkue ei harjoittele, niin hänet löytää kuntosalilta.
- Haluan pitää itseni hyvässä kunnossa, ja siksi menen myös vapaa-aikanani usein salille, Ville sanoo.
- Uskon Villen sopeutuvan hyvin joukkueeseemme. Hän tuo mukanaan paljon rutiinia muutoin nuoreen joukkueeseen, sanoo Jaron luotsi Hannu Touru.
|