28.12. 2004

Fredrikson pysyy Jarossa

Otto Fredrikson jää Jaroon. Hän on saanut vihreätä valoa Borussia Mönchengladbachista, ja saa tehdä vuoden jatkosopimuksen Jaron kanssa.

Timo Kuusisto & Otto Fredrikson

Jarossa Fredriksonia on koko ajan pidetty ykkösvaihtoehtona, mutta katsottiin kuitenkin olevan pakko etsiä muiltakin tahoilta, kun saksalaisten vastaus viipyi. Tämän vuoksi Sami Sinkkonen vietti viikon Jaron leirissä joulukuun alussa.

Otto Fredrikson- Viihdyn Pietarsaaressa hyvin ja halusin koko ajan jäädä Jaroon, mutta en ole varsinaisesti voinut tehdä mitään kiirehtiäkseni saksalaisten vastausta. Haluan nyt jatkaa siitä mihin viime kausi päättyi, Otto sanoo erittäin hyvin sujuneen syyskierrokseen viitaten.

- Olemme koko ajan toivoneet, ett Otto jatkaisi meillä, mutta emme ole voineet vaikuttaa siihen, mitä Borussia Mönchengladbachissa on tapahtunut. Otto on myös luvannut mahdollisuuksiensa mukaan toimia seuran juniorimaalivahtien valmentajana, sanoo FF Jaron puheenjohtaja Timo Kuusisto.