10.2. 2004 |
Liigajoukkue vapaalla Harjoiteltuaan kovaa yhdeksän kertaa viikossa vuodenvaihteesta lähtien liigajoukkue saa levätä loppuviikon. Joukkue harjoitteli normaalisti vielä tiistaina ja kokoontuu seuraavan kerran vasta maanantaina. Normaalin harjoitusviikon aikana keskiviikko on varattu hierontaa varten ja sunnuntai on vapaa, ellei ole ottelua. Muille päiville on varattu kaksi harjoitusta, paitsi lauantaiksi, jolloin pidetään vain yhdet harjoitukset. Tämä merkitsee sitä että pelaajat saavat vapaata viidestä harjoituksesta.
Lisävammoja ei Lahden turnauksen aikana tullut viime viikonloppuna, mutta useat niistä pelaajista, jotka saivat pelata paljon, kärsivät joistakin kivuista jaloissa pelattuaan Lahden Suurhallin erityisen kovalla pinnalla. Pelaajat ovat yleisesti ottaen pysyneet terveimpinä kuin viime kaudella, kun selittämättömän suurella joukolla oli ongelmia muun muassa nivusten kanssa.
|