Heilala pitkään poissa
Roope
Heilalan vamma osoittautui pahimmaksi mahdolliseksi. Vasemman polven
ristiside on poikki, todettiin tämän päiväisessä
magneettikuvauksessa. Tämä merkitsee sitä, että Roopea odottaa
leikkaus. Leikkauksen jälkeen hänen on levättävä vähintään
kahdeksan viikkoa, mutta lepo saattaa kestää pidempäänkin.
-Vesse Taurianinen loukkasi itsensä samalla tavalla 1996, jjuuri tähän
aikaan vuodesta. Hän pystyi harjoittelemaan täysillä kesäkuun puolessa
välissä, muistelee Jaron naprapaatti Johan Hult.
Mikäli toipuminen sujuu piirustusten mukaisesti, niin Roope on
parhaimmassa tapauksessa pelikuntoinen juhannuksen tienoilla.
|