19.4. 2004

Liigajoukkue vahvisti tavoitteensa

Jaron liigajoukkue on päättänyt yhteisestä kauden tavoitteesta. Pelaajat ja joukkueen johto katsoo, että kuuden parhaan joukkoon päätyminen on realistinen tavoite.

Jaro on kahden viime kauden aikana ollut menestyksekkäin toisella kierroksella, minkä vuoksi pelaajien pyynnöstä käydään uusi keskustelu ensimmäisen kierroksen päätyttyä, ja silloin voidaan rimaa korottaa, mikäli aiheitta on.

Jaron kapteeni Jimmy Wargh sai viikonloppuna erään hyvin tunnetun urheilulehden toimittajalta kysymyksen "Tulevatko muut joukkueet aliarvioimaan Jaroa tänä vuonna?".
-Vastasin että olemme kahden viime vuoden aikana päätyneet seitsemänneksi ja kahdeksanneksi, ja että mukana on tänä vuonna kaksi uutta joukkuetta, joten muut joukkueet tulevat tuskin aliarvioimaan nimenomaan meitä, Jimmy sanoo hymyillen.

 

Copyright: Webmaster  FF Jaro 2004  All rights reserved.