23.8. 2004
Alakerassa tasaista kun jäljellä on kuusi kierrosta

Jaron asetti keväällä, ennen kauden alkua tavoitteekseen olla huonoimmillaan kuudentena, kun viimeinen ottelu on pelattu toinen lokakuuta. Peli on kuitenkin onnahdellut pahasti, ja tavoitetta on jouduttu korjaamaan. Ensisijainen tavoite tällä hetkellä, kun pelaamatta on kuusi ottelua, on ensinnäkin jumbosijan välttäminen, ja toissijaisesti, että kauden loputtua takaa löytyy vähintään kaksi joukkuetta, ja näin Jaro välttäisi karsinnan liigapaikan uusimisesta.

Jaro on viimeisissä otteluissaan osoittanut aivan toisenlaista työmoraalia kuin aikaisemmin tällä kaudella, mikä on johtanut kahteen perättäiseen voittoon ja tällä hetkellä taulukossa onkin kaksi joukkuetta sen takana.
Jaro kisailee loppukierroksilla etenkin FC Hämeenlinnan, FC Jazzin ja RoPSin kanssa. Kaikilla neljällä on edelleen suurin piirtein sama lähtökohta, paitsi FC

Hämeenlinnalla, joka on jäänyt jälkeen ja on kahdeksan pistettä FC Jazzin ja Jaron jäljessä jumbosijalla. RoPS, FC Hämeenlinna ja Jaro kohtaavat kaikki vielä TP-47:n. RoPSilla ja FC Jazzilla on vielä keskinäinen kohtaaminen edessään ja FC Jazz kohtaa kotonaan vielä KooTeePeen, mutta muutoin neljän alakerran joukkueen vastustajat löytyvät taulukon ylemmältä puoliskolta.


Alakerran joukkueiden sijoitukset taulukossa:
RoPS 21 20 - 38 19
FF Jaro 20 21 - 37 17
FC Jazz 20 26 - 44 17
FC Hämeenlinna 20 20 - 42 9

Jäljellä olevat liigakierrokset neljän viimeisen joukkueen osalta:

To 26.08. (18.30)
TPS - FC Hämeenlinna

Sö 29.08. (18.30)
FC Haka - FC Jazz
FF Jaro - HJK
RoPS - FC Inter

To 02.09. (18.30)
FC Inter - FC Jazz
Tampere - FC Hämeenlinna

To 09.09. (18.30)
FC Hämeenlinna - Allianssi
FF Jaro -
TPS
FC Jazz - RoPS

Sö 12.09. (18.30)
RoPS - FC KooTeePee
Tampere - FF Jaro

 

Lö 18.09.
FC Hämeenlinna - HJK
FF Jaro - FC Lahti
FC Jazz - TPS

Lö 25.09.
AC Allianssi - FC Jazz
FC Inter - FC Hämeenlinna
FC Lahti - RoPS
TP-47 - FF Jaro

Lö 02.10.
HJK - RoPS
FC Hämeenlinna - TP-47
FF Jaro - FC Inter
FC Jazz - FC KooTeePee