HIK nappasi kolmannen sijan
Voitti Jaron maalein 2-1

Kausi on Jaron osalta ohi.
Karsintapaikka, johon vielä oli teoreettiset mahdollisuudet, tuntui vielä kaukaisemmalta kun kuuluttaja ilmoitti heti ensimmäisellä peliminuutilla Atlantiksen mentyä johtoon Jokruja vastaan, ja mikäli tilanne pysyisi sellaisenaan, Atlantis ottaisi karsintapaikan.
Alussa Jaro kuitenkin pelasi pirteästi ja loi ainoat vaaralliset tilanteet. Vieraat menivätkin johtoon Mathias Kassin maalilla. Kivi Kivilompolo antoi lyhyen kulman Ritu Zenelille, joka harhautti yhden puolustajan ja antoi keskityksen kohti takatolppaa, josta Kass puski 1-0. Se oli harjoiteltu kuvio joka tuotti tulosta, mutta maali meni täysin Mathiaksen piikkiin. Pallo ainaostan hipaisi hänen päätään osuen olkapäähän ja siitä kaarena hienosti maalivahdin yli.
Ottelua oli käyty 26. minuuttia kun HIK seinäsyötöillä keskeltä etenee Jaron puolustuksen seisoessa ja katsellessa. Ensimmäisen laukauksen Vitali torjuu, mutta pudottaa pallon suoraan Lehtisen jalkoihin, jolla on helppo työ tehdä tasoitusmaali.

Noin tunnin pelin jälkeen muutoin hyvin pelannut Jaron puolustus tekee karkean virheen taaksepäinsyötössä. Jani Jussila nappaa pallon ja ampuu varmasti 2-1 maalin.

Siinä tilanteessa Atlantissa johti jo 3-0 ja kaikki tiesivät, ettei Jaro tänä vuonna pääse karsimaan. Siitä huolimatta Jaro pelasi loppuun saakka yrittäen tasoitusta. Pari kertaa se oli onnistuakin, mutta HIK:n maalivahti onnistui varjelemaan maalinsa sekä onnella että taidolla.