Juho Kirjonen uusin nimi
Uusia nimiä Jaron pelaajaluetteloon satelee näinä päivinä tiuhaan.

Tänään selvisi, että Juho Kirjonen vahvistaa jaron takalinjoja ensi kaudella. Hän on 23-vuotias ja tulee alunperin Turusta, mutta on saanut jalkapallokasvatuksensa Kaarinan Nappuloissa, jossa aloitti uransa 7-vuotiaana.

Juho on aikaisemmin pelannut myös TPS:ssa, Kaarinan Pojissa ja FC Interissä. Vuoden 1999 hän pelasi TP-Seinäjoen joukkueessa ja viime kauden Musan Salamassa.  Vuonna 1998 hän oli mukana nostamassa FC Interiä takaisin liigaan.

Hän pelaaja, jonka on suunniteltu korvaavan Mathias Kassin jättämän aukon. Koonsa puolesta se ei tuota ongelmia, Juho on nimittäin 190 cm pitkä ja painaa 95 kg.

Vapaa-aikanaan "Vaappu" harrastaa tennistä ja kalastusta. Suosikkijoukkue on Tottenham ja suosikkipelaaja Batistuta.

Siviilissä Juho on koulutukseltaan kokki erikoisuuksinaan pastaruuat.