Harjoitusleiri Tiistaina Jaron edustusjoukkue matkustaa hajoirtusleirille Ruotsin Östersundiin. Kolmen leiripäivän aikana Jaro pelaa yhtä monta ottelua joukkueita vastaan, joiden taso vaihtelee toisistaan. Jaron edellinen valmentaja Janne Westerlund, jonk avoidaan sanoa toimivan leirin isäntänä, on melko lyhyellä varoitusajalla onnistunut samaan Jarolle kolme vastustajaa. Nämä ovat kolmannen divisioonan Frösön , Janne oma kakkosdivisioonassa pelaava OFK sekä seudun pelaajista koottu joukkue. Leirin painopisteenä on keskitetty otteluihin ja siihen, että joukkue on yhdessä muutaman päivän ajan, mutta harjoituksiakin on järjestetty siten, että pidetään yksi joka aamupäivä. Tätä kirjoitettaessa kaikki pelaajat ovat terveitä. Pienellä varauksella suhtaudutaan kuitenkin Tepi Suomisen jalkaa, joka vieläkin tuntuu aralta. Ottelut pelataan ja harjoitukset pidetään Torvallan urheilukentällä, joka on päällystetty liki samananlaisella tekonurmialustalla kuin oma Tellushallimmekin. |