Jaro voitti Mikkelin
2-1 Nousi toiseksi |
Mikkeli aloitti
hyökkäysvoittoisesti ja pryki tällä tavoin samaan peliotetta. Jaro selvisi kuitenkin
paineesta ja ryhtyi rakentamaan omaa peliään. |
|
![]() |
Kentän pienimmästä pelaajasta tuli kentän
jättiläinen. Ridvan Zeneli |
Jaro meni johtoon 15 peliminuutin
jälkeen. Timo Kivilompolo antoi kulmapotkun. Timse Peltola tuikkasi ruuhkasta pallon
koitjoukkueen maalivahdin ohi. Vieraiden hallinta jatkui, ja ennen taukoa olisi voinut syntyä kaksi jopa kolmekin maalia lisää, mutta tauolle lähdettiin numeroissa 0-1. Jaron puolustus nukahti 55. minuutilla. Kotijoukkue antoi nopean vapaapotkun oikealle laidalle, josta laitahyökkääjä sai kaikessa rauhassa keskittää suoraan Tommi Sallisen päähän, ja tasoitusmaali oli tosiasia. Tasoituksen jälkeen Jaro teki töitä johtoaseman saavuttamiseksi uudelleen, ja uurastus kantoi hedelmää 67. minuutilla. Raisu Vikström katkaisi mikkeliläisten hyökkäyksen keskiviivalla, eteni rangaistusalueen rajalle, josta antoi namusyötön Ritu Zenelille. Zeneli oli aivan yksin maalivahdin kanssa ja tuikkasi pallon hallitusti tämän jalkojen välistä maaliin. Mikkelille annettiin viisi varoitusta, jotka jakautuivat kolmelle pelaajalle, mikä tiesi sitä että erotuomari Hätilä näytti punaista korttia kaksi kertaa. Jarosta keltaisen kortin sai Pasi Aho. |