Kausi 2000 on ohi
Jaro saa odottaa vielä odottaa liigapaikkaa vähintään yhden vuoden.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että tämän vuoden Jaro oli heikompi - ei pelkästään paperilla, vaan myös kentällä - jos verrataan viime vuoden joukkueeseen.
Johto, Keijo Paananen ja Craig Ramsay, ei onnistunut kasaamaan niin kovaa joukkuetta kuin oli halunnut. Talous asetti aikaikaisessa vaiheessa rajat useamman vakiintuneen pelaajan hankkimiselle.

Selaiisia nimiä kuin Koppinen ja Milinkovic ei ole helppo korvata. Myöneistä oli, että joukkueen uudet pelaajat, mm. Rasmus Vikström onnistuivat vakinaistamaan paikkansa joukkueessa. Pasi Ahon kausi oli mennä täyin pieleen seitsemän viikon kuumeen vuoksi kauden alussa, eikä hän voinut edes harjoitella. Hän toipui kuitenkin hienosti kauden loppuvaiheessa ja löysi itsensä avauskokoonpanostakin toisinaan. Mattias Ainasoja suoritti asevelvollisuuspalveluksensa kauden aikana, mikä selittänee sen, että hän on enimmäkseen ollut penkillä.
Eniten huomiota on kiinnittynyt siihen, että ulkolaisvahvistukset eivät laisinkaan ole vastaneet odotuksia tänä vuonna.

Jaron edustusjoukkue on kokoontunut otteluita ja harjoituksia varten  300 kertaa vuoden aikana 2.1.- 28.10. välisenä aikana. Joukkue on pelannut yhteensä 50 ottelua, 14 harjoitus-, 4 ykköscup-, 5 cup- ja 27 sarjaottelua.
Tuloksena näistä otteluista on 30 voittoa, 8 tasapeliä ja 12 tappiota. Maaleja on tehty 117 ja niitä on päästetty 49.

Ensivuoden joukkueen kokoaminen on alkanut. Parhaillaan Jaro neuvottelee Paanasen kanssa mahdollisuudesta pidentää hänen sopimustaan yhdellä vuodella.
Joillakin pelaajista on ensivuoden kattava sopimus, lisäksi on joitaikin joilla on edessään nk. optiovuosi.

Neuvotteluja käydään tällä hetkellä usean vakiintuneen suomalaisen pelaajan kanssa, mutta Jaron toiminnanjohtaja Paul Lindholm on vaitonainen siitä mistä nimistä on kysymys. Sellaiset nimet kuin Widjeskog ja Kivilompolo lienevät merkittyinä Paulin muistioon.
Sopimus valmis vuodeksi 2001: Optiovuosi vuodeksi 2001:
Tero Suominen
Daniel Snellman Ridvan Zeneli
Andrei Borissov Fredrik Svanbäck Robert Kaitfors Mattias Ainasoja Matias Käld
Pasi Katajamäki
Pasi Aho
Mikko Sorvisto
Mathias Kass
Rasmus Vikström
Neuvotteluja käydään tällä hetkellä usean vakiintuneen suomalaisen pelaajan kanssa, mutta Jaron toiminnanjohtaja Paul Lindholm on vaitonainen siitä mistä nimistä on kysymys. Sellaiset nimet kuin Widjeskog ja Kivilompolo lienevät merkittyinä Paulin muistioon.