VIIKKOTIEDOTE 14

Ennen ulkomaanleiriä Jaron pelaajilta testataan nopeus ja kimmoisuus maanantain harjoituksissa. Testaajana tälläkin kertaa toimi Thomas Asp Norrvallan urheiluopistolta. Kyproksen leirille joukkue matkustaa tiistaina, ja keskiviikkona harjoitellaan jo kahteen otteeseen. Jaro pelaa kaksi ottelua leirillään. Torstaina vastaan asettuu Vasalund, joka pelaa Ruotsin 2. divisioonassa. Lauantaina vastassa on Agia Napa, joka on saaren pääsarjassa tällä hetkellä sijalla 11. Ennakkotietojen mukaan sää tulee olemaan sopiva, ja kentätkin ovat hyvässä kunnossa.

FF Jaron etsii uusia kääntäjiä osaksi laajentuvia kotisivuja

LUE LISÄÄ >>

Jaron uudistuneet kotisivut aukeavat muutaman viikon kuluessa

LUE LISÄÄ >>

 

1.4. 2007
Jens Portin jatkosopimukseen FF Jaron kanssa

Vajaan kuukauden päästä kautensa jalkapallon Veikkausliigassa aloittava Pietarsaaren Jaro on tehnyt kolmivuotisen jatkosopimuksen laitapuolustaja Jens Portinin kanssa. Jaron omalla kasvatilla jäi lähes koko viime kausi väliin polven ristisiteen katkeamisen vuoksi. 22-vuotias Portin on pelannut Jarossa 42 ottelua ja viimeistellyt urallaan yhden maalin.
- Olen todella tyytyväinen, että saimme sopimuksen aikaiseksi. Portin oli minun papereissani kärkipäässä ja jatkoa ajatellen tämä on tärkeä asia meille. Oli hienoa myös huomata, että pelaaja on valmis sitoutumaan seuraan kolmeksi vuodeksi ja kehittymään edelleen pelaajana Jarossa, sanoo Jaron päävalmentaja Mika Laurikainen.
- Tietenkin tämä on myös hieno juttu minulle henkilökohtaisesti, että nuori ja lupaava pelaaja uskoo tähän tapaan, jolla joukkuetta yritetään kehittää eteenpäin. Tuskin Jens olisi muuten pitkää sopimusta tehnyt, ellei hän oikeasti uskoisi tähän asiaan. Jens on pelaajana ja ihmisenä erittäin kypsä. Hän tietää mitä haluaa ja jättää kaikki turhat haihattelut pois, Laurikainen päättää.

 
29.3. 2007
Vaasassa väännettiin tasapeli

VIFK ei vieläkään taipunut liigajoukkue Jarolle kun joukkueet pelasivat taas tasan 1-1. Jaro joutui lähtemään Vaasaan vajaalla miehityksellä, kun poissa olivat Mathias Kullström, Jussi Roiko, Jonas Portin ja Jimmy Wargh. Näin ollen vaihtopenkiltä löytyi kolme pelaajaa, ja jokainen heistä oli hyökkääjäpelaaja. Jaron päävalmentaja Mika Laurikainen ei halunnut ottaa turhia riskejä suojattiensa kohdalla juuri ennen tärkeää ulkomaanleiriä, joten edellä mainitut kaverit seurasivat pelin sivusta.

Lue lisää >>

 

28.3. 2007
Valmistautuminen jatkuu Vaasassa

Jaron taival kohti Veikkausliigan avausta jatkuu harjoitusottelulla VIFK:ta vastaan Vaasassa. Ykkösessä hyvän kauden viime vuonna pelanneet vaasalaiset venyivät 1-1 tasapeliin Pietarsaaressa tämän kauden alussa...

Lue lisää >>

 

27.3. 2007
FF Jaro Akatemia kohtaa Pirkanmaa Akatemian

FF Jaron Akatemian tie kesän loppupeleihin ratkaistaan tuplaottelulla Pirkanmaan Akatemiaa vastaan. Akatemia pelasi hienoa jalkapalloa alkupeleissä voittaen oman lohkonsa. Voiton myötä sai joukkue valita haluaako se pelata ensin vieras- vai kotiottelun. Akatemian valmentaja Alexei Eremenko valitsi ensin vierasottelun, jotta hän voisi tutustua vastustajan peliin, ja pyrkiä siten ratkaisemaan jatkopaikan kotiottelussa.

Ottelut pelataan keskiviikkona 28.3 klo. 15.00 Tampereen Pirkkahallissa, ja 2.4 klo. 13.00 Pietarsaaren Tellushallissa.

 

24.3. 2007
Voitto kotiin Kokkolasta

Lauantain harjoitusottelussa Jaro kaatoi KPV:n Kokkolassa maalein 2-0. Maaleista vastasivat Jonas Emet ja Toni Junnila. Hyvän pelin pelanneet punapaidat pitivät ohjat käsissään läpi ottelun eivätkä antaneet naapurille mahdollisuuksia maalintekoon.

Lue lisää >>

 

23.3. 2007
Jaro mittaa KPV:n

Lauantaina Jaro iskee Kokkolassa yhteen KPV:n kanssa. Päävalmentaja Mika Laurikainen odottaa innolla kamppailua, ja ennustaa ottelusta tulevan tasainen. "KPV on hyvä joukkue jolla tavoitteet ovat liigassa ja pelistä tulee varmasti kova vääntö. Joukkue puolustaa tarkasti ja hyvät yksilöt takaavat vaarallisen hyökäyspelin”, kertoo Laurikainen.

Lue lisää >>

 

14.3. 2007
LiigaCup päättyi tappioon

Ac Oulu piti huolen ettei Jaro edennyt alkulohkosta pidemmälle tämän vuoden LiigaCupissa. Jaro pelasi 6 ottelua, joista saldona oli 1 voitto, 2 tasapeliä ja 3 tappiota. Viisi pistettä ei riitä jatkopaikkaan. Ac Oulu puolestaan säilytti mahdollisuutensa etenemään jatkopeleihin.

Lue lisää >>

 

13.3. 2007
Voitto ainoa vaihtoehto

Liigacupin alkulohko päättyy Jaron osalta keskiviikkona Oulussa. Lohko 2:n tilanne jatkopelien osalta on vielä täysin auki viiden viimeisen osalta ja tämänkin pelin tuloksella on melkoinen merkitys. Jarolle voitto on jatkon kannalta ainoa vaihtoehto, AC Oululla mahdollisuudet säilyvät vielä viimeiseenkin peliin.

Lue lisää >>

 

12.3. 2007
Kula teki vaikutuksen

Djurgårdenin Tipselit joukkueen kanssa tämän viikon harjoitteleva Jaron B-juniori Thomas Kula teki valmentajaansa vaikutuksen heti sunnuntain ottelussa TPS A-jun. vastaan. Djurgården voitti tuon ottelun 6-2, ja joukkueen valmentaja kehui Thomasta: ”Sunnuntain otteluun oli tavoitteet selviä: kahden kosketuksen peliä ja paljon juoksuja syvyyteen. Koepelaajat Nigeriasta antoivat hyvän panoksen. Hienosti pelasi myös Thomas Kula Jarosta, Suomesta. -91 syntyinen Kula omaa hyvän pelikäsityksen ja mahtavan vasemman jalan”.

Myös Thomas itse on ollut tyytyväinen vierailuun Ruotsissa. ”Ottelu sujui hyvin. Pelasin koko ottelun, ja sain luotua pelikavereille maalintekopaikkoja. Peli ei täällä juurikaan ole erilaista. Ehkä pojat ovat hieman fyysisempiä ja omaa hiukan paremman tekniikan”, Kula tiivistää.

 

11.3. 2007
Emet tyytyväinen pisteeseen

Jaro haki lauantaina tasapelin Valkekoskelta. Läpi ottelun vahvasti pelannut, ja Jaron maalin viimeistellyt Jonas Emet oli tyytyväinen suoritukseen. ”Ensimmäinen jakso oli taas sellaista hakemista, eikä päästy peliin mukaan. Meille tuli liikaa helppoja syöttövirheitä. Pallo ei pysynyt omalla joukkueella millään. Haka oli niskan päällä ensimmäisellä jaksolla ja menikin ottelussa johtoon”, Emet kertoo.

Lue lisää >>

 

10.3. 2007
Valkeakoskelta saaliina piste

Jaro matkusti Valkeakoskelle haastamaan Hakan LiigaCupin kamppailussa. Tuomisina kotiin saatiin yksi piste ottelusta, joka olisi voinut hyvinkin kääntyä Jarolaisille. Loppunumerot olivat 1-1.

Lue lisää >>

 

9.3. 2007
Jaro haastaa Hakan

Jaro on tämän vuoden LiigaCupissa saalistanut neljässä ottelussa neljä pistettä. Alkulohkosta jatkoon pääsyä ajatellen lisäpisteitä tarvitaan. Lauantaina joukkue tarttuu isoon haasteeseen ja matkaa Valkekoskelle Hakan vieraaksi, josta pisteitä on tunnetusti erityisen hankala saada. Haka on erittäin vahva kotikentällään, ja ilmeisesti tällä hetkellä joukkue on täysin terve. " Jännä nähdä missä mennään pienen pelitauon jälkeen. Tähän saakka pelimme taso on ollut nousujohteista ja siitä on nyt hyvä jatkaa edelleen. Haka on vaativa vastus erityisesti kotikentällään ja voittaminen siellä aina yhtä vaikeaa. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Näin daavidin perspektiivistä katsottuna on goljatin kaataminen aina yhtä haasteellista ja hyvin motivoivaa ”.

Jaron pelaajatilanne näyttää myös hyvältä. Heikinheimo ja Koivisto ovat palanneet kokoonpanoon. Sairastuvalla ovat tällä kertaa nuoret pelaajat: Jari Sara potee poskiontelontulehdusta ja Daniel Fellman parantelee leikattua nilkkaansa. Björn-Erik Sundqvistin takareisi oli kipeä torstain harjoituksissa, ja voi olla ettei Bööni pelaa lauantaina.

Ottelu Valkeakosken tekonurmella alkaa klo. 14.00.

 

9.3. 2007
Sara jää pois Slovakian leiriltä

Jari Sara kärsii poskiontelontulehduksesta, eikä tämän takia pystykään osallistumaan U18-maajoukkueen Slovakian matkalle. Sara joutuu jäämään pois myös LiigaCupin ottelusta lauantaina, kun Jaro matkaa Hakan vieraaksi.

 

8.3. 2007
Thomas Kula harjoittelee viikon Djurgårdenin mukana

Jaron B-junioreissa pelaava Thomas Kula on kutsuttu harjoittelemaan viikoksi Djurgårdenin Tipselit joukkueen (synt. 1989-91) kanssa. Thomas on syntynyt 1991. Kutsun takana on pietarsaarelaisille tuttu mies, Paul Lindholm.  Thomas matkaa Tukholmaan lauantaina 10.3., ja pelaa ottelun jo heti sunnuntaina. Viikon aikana Thomas harjoittelee viisi kertaa Tipselit joukkueen kanssa, ja kolme kertaa koulun jalkapallolinjan kanssa. ”Jännittää hieman. On hauska nähdä kuinka muualla toimitaan ja nähdä heidän tasonsa. Toivon että pärjään hyvin, ja voitetaan sunnuntain ottelu. Voiton jälkeen on aina parempi mieli harjoitella”, kertoo Thomas.

 

6.3. 2007
Loma on takana

Jaron edustusjoukkue oli viime viikon lomalla. Tosin jokaisella pelaajalla oli mukanaan henkilökohtainen harjoitusohjelma. Italian Serie B:stä Jaroon siirtynyt Marco Matrone kertoo pienen loman tulleen hyvään väliin. ”Pari kuukautta on tehty hurjasti töitä ja treenattu kovaa. Loma tuli sopivaan väliin. Kävin moikkaamassa perhettä ja kavereita Espoossa, ja tein Mikan antaman harjoitusohjelman. Nyt minulla ja muilla jätkillä on taas virtaa ja voimaa jatkaa hommia. Täysillä mennään eteenpäin”, Matrone selventää.

Lue lisää >>

 

2.3. 2007
Sara matkaa Slovakiaan

Jari Sara on valittu alle 18-vuotiaiden maajoukkueleirille. Joukkue matkaa 12.3 Slovakiaan, ja kohtaa leirin aikana Slovakian kaksi kertaa. ”Olin todella iloinen saadakseni kutsun mukaan. Lähden mukaan hyvällä mielellä, sillä on aina kiva lähteä edustamaan Suomea”, Sara kertoo komennuksestaan. Slovakiaa vastaan pelattavat maaottelut ovat osa alle 18-vuotiaiden valmistautumista syksyn EM-alkukarsintaan.

24.2. 2007
Piste kotiin Turusta

Interin ja Jaron välinen LiigaCup ottelu päättyi lukemiin 1-1. Jarolle ottelu oli ensimmäinen ulkona pelattava ottelu tänä vuonna, joten ensimmäiset 25 minuuttía menikin totutteluun. Tämän jälkeen Jaro sai syöttöpelinkin tämän jälkeen kulkemaan, mutta onnistui luomaan vain yhden puolittaisen maalintekopaikan ensimmäisellä puoliajalla. Inter ei saanut luotua edes sitä.

Lue lisää >>

 

23.2. 2007
LiigaCup jatkuu Turussa

Jaron osalta Liigacup jatkuu lauantaina Turussa, kun joukkue matkaa Interin vieraaksi. Ottelu pelataan Kupittaan tekonurmella, eli ulkona. Jaro ei ole pelannut ulkokentällä tämän kauden puolella. Sää tulee varmasti osaltaan vaikuttamaan peliin myös. Kuinka paljon on miinus asteita ja sataako lunta? Sen näkee lauantaina.

Inter lähtee otteluun tuoreilla jaloilla, sillä joukkueella on loma takana. Jaro taas on harjoitellut koko viikon kovaa, joten ottelusta tulee varmasti hyvävauhtinen. " Lähdemme Turkuun päättämään ensimmäistä harjoitusjaksoamme voitto mielessä. TamU peli ei maaleja eikä muitakaan hienouksia tarjonnut. Peli oli kovaa taistelua ja pallo enemmän rajojen ulkopuolella kuin kentällä. Nyt meidän pitää palauttaa myös syöttöpelimme astetta paremmalle tasolle, ajaa jätkää maalille ja iskeä palloja pussiin. Asenteessa ei ole ollut mitään vikaa tähänkään saakka, joten uskallan odottaa meiltä hyvää iltapäivää tutulla Kupittaan kentällä", päävalmentaja Mika Laurikainen selventää.

Jarolta varmasti sivussa kokoonpanosta ovat: Koivisto ja Heikinheimo. Ottelu alkaa klo. 15.00.

 

20.2. 2007
Jonas Portin maajoukkue-ehdokasleirille

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson on valinnut 23 pelaajaa Italian Covercianossa 26.2.-5.3. järjestettävälle maajoukkue-ehdokasleirille. Mukana ryhmässä on Jonas Portin. Ryhmä koostuu pääosin Veikkausliigan pelaajista. Italian jalkapalloliiton harjoituskeskuksessa järjestettävän leirin aikana Suomi pelaa harjoitusottelun AC Sienaa vastaan torstaina 1.3. kello 15.00.

 

19.2. 2007
Joukkueessa vallitsee hyvä fiilis

Jonas Portin on Jaron oma kasvatti, ja tuntenut edustusjoukkueen pelaajien kasvot jo pienestä asti. Tälle kaudelle on Jonaskin saanut opetella muutaman nimen lisää. "Uusiin kavereihin on kerennyt hyvin tutustumaan...

Lue lisää >>

19.2. 2007
B-junioreista kolme pelaajaa edustusjoukkueen harjoituksissa

Jaron tämän vuoden B-junioreista kolme pelaajaa harjoittelee tämän viikon edustusjoukkueen kanssa. Mukana harjoituksissa ovat Kristoffer Knuts, Mika Pitkänen ja Robin Julin. Kaikki kolme ovat iältään vanhempia B-junioreita, eli syntyneet vuonna 1990.

 

17.2. 2007
TamU haki pisteet Pietarsaaresta

Tampere United kävi hakemassa täyden pistepotin Pietarsaaresta kaatamalla Jaron maalein 0-2 LiigaCupin ottelussa. Ottelu ei kokonaisuudessaan tarjonnut yleisölle mitään hienouksia, mutta hyvää puolustamista molemmilta joukkueilta nähtiin sitäkin enemmän.

Lue lisää >>

 

16.2. 2007
Jaro haastaa mestarit

LiigaCup saa jatkoa taas lauantaina kun hallitseva Suomen mestari Tampere United saapuu Jaron vieraaksi. Jaro paransi paljon peliään viime ottelussa mutta osaamisen mittari täytyy taas kasvaa yhdellä pykälällä, sillä vastus tulee olemaan kovin mahdollinen. " Jaro - TamU on pelipainotteisen viikkomme kolmas ottelu. Viikon, jonka peluuttamisuunnitelmia vatsatautiepidemia on muutellut koko ajan. Nyt näyttää pelaajiston osalta jo hieman paremmalta ja lauantaina laitetaan mestareille haastetta sitten ihan tosissaan ", kertoo päävalmentaja Laurikainen.

Poissa ovat Jani Koivisto (olkapää), Vesa Heikinheimo (lihasrevähdys) ja Daniel Fellman (nilkkavamma). Toivon mukaan Toni Junnilan, Antti-Jussi Karnion ja Jesper Törnqvistin vatsatauti on selätetty ja pojat ovat mukana lauantaina. Marco Matrone harjoitteli joukkueen mukana jo torstai aamuna, kun selvisi ettei varpaassa ollutkaan murtumaa.

 

15.2. 2007
Jaron harjoitusleiri Kyproksella 3.4 - 10.4.2007

Jaron tämän kauden harjoitusleirin paikaksi on varmistunut Kypros. " Olen tyytyväinen, että saimme leirin ja huippuolosuhteet ohjelmaamme. Joukkuetta on rakennettu maltillisesti ja sen lopputuotteena saimme sijoitettua pelaajabudjettiimme kunnon harjoitusolosuhteet ennen liigakauden alkua" kertoo Mika Laurikainen. Myös pelaajat ja taustaryhmä osallistuvat leirin kustannuksiin. " Vaihtoehtona olleen Ruotsin leirin sijaan pelaajat valitsivat tämän omakustannuslinjan. Päätös on erinomaisen hyvä ja tulee varmaasti olemaan reilu lisä tulevan kauden valmisteluissa".

 

15.2. 2007
Ystävänpäivä Bonus

Jaro sai keskiviikon voiton lisäksi hienon ystävänpäivä bonuksen. Marco Matronen varvasmurtuma osoittautui lopulta ruhjevammaksi, ja mies on pelikelpoinen heti kun kipu antaa myöden. Matronen lujan luonteen ansiosta tämä tapahtuu luultavasti torstai aamuna. TPS –ottelussa kentältä jo ottelun alussa vaihdettu Vesa Heikinheimo on myös toivon mukaan pelikuntoinen lauantaina, ja vaihto olikin suurelta osin varotoimenpide.

 

14.2. 2007
Roiko Masensi TPS:n

Jussi Roiko vastasi Jaron pommituksesta, kun joukkue ottihienon ja ansaitun voiton kaatamalla TPS:n maalein 2-0. Roiko iski Jaron molemmat maalit. Ensimmäinen maali...

Lue lisää >>

 

13.2. 2007
Jaro saa vieraita Turusta

Jaron LiigaCup taival jatkuu keskiviikkona Tellushallissa, kun vastaan juoksee TPS. Viime kaudesta hurjasti vahvistunut TPS saapuu Pietarsaareen Mixu Paatelaisen johdolla yhtenä tulevan kauden ennakkosuosikeista. TPS:n riveissä pelaa myös ex-Jarolaiset Jani Sarajärvi, Mikko Paatelainen ja Chris Cleaver. TPS on varmasti mielenkiintoinen vastustaja myös päävalmentaja Mika Laurikaiselle, sillä mies on aikaisemmin luotsannut TPS –ryhmää.

Jaron kokoonpanosta todennäköisesti poissa ovat Marco Matrone (varvasvamma) ja Jani Koivisto (olkapää). Kuumeessa tai vatsataudissa ovat Jesper Törnqvist, Antti-Jussi Karnio, Jens Portin ja Toni Junnila. Sen sijaan edellisestä pelistä poissaolleet Piracaia, Jonas Portin ja Chad Botha palaavat kokoonpanoon.

TPS aloitti LiigaCupin vahvasti voittamalla kotipelissään FC Hakan maalein 3-1. Toisessa ottelussa TPS koki hallitsevan mestarin taidot ja jäi TamU:n jalkoihin maalein 4-0.

 

9.2. 2007
Jaro taipui LiigaCupin avauksessa

Jaro sai vastaansa VPS:n Vaasasta Liiga Cupin avausottelussa. Tellushallissa pelattu ottelu päättyi lopulta vieraiden 0-1 voittoon. Ottelun ratkaisumaali nähtiin jo pelin neljännellä minuutilla kun Mamadou Konate ampui pallon maalin alakulmaan.

”Joukkue oli hieman unessa ottelun ensimmäiset 15 minuuttia, ja siinä välissä vastustaja iski. VPS sai rajaheiton, jonka me pelasimme huonosti. Hienon kombinaation päätteeksi laukaus painui alakulmaan. Pääsimme kuitenkin koko ajan peliin paremmin mukaan, ja pelimme taso nousi koko ajan. Voi jopa sanoa että kokonaisuutena katsottuna me veimme peliä”, kertoo Jaron päävalmentaja Mika Laurikainen. ”Meillä oli mahdollisuuksia tehdä tasoitus ja jopa voittaa ottelu, mutta emme saaneet palloa sisään, joten peli olisi voinut kääntyä toiseenkiin suuntaan. Maalin edessä meidän on oltava huomattavasti kärkkäämpiä. Toki vastustajallakin oli mahdollisuuksia kasvattaa johtoaan”, Laurikainen kiteyttää.

Päävalmentaja ei kuitenkaan ole huolissaan vaikka tappio tulikin. ”Pelaajat jaksoivat puurtaa fyysisesti koko ottelun, ja muutenkin peli näytti että harjoittelu on oikeassa suunnassa. Joukkue on muuttunut viime vuodesta paljon, joten ryhmä tarvitsee oman aikansa. Mikään joukkue ei vielä tässä vaiheessa ole valmis, eikä pidäkään olla. LiigaCupin ottelut ovat hyviä pelejä, joita me tarvitsemme saavuttaaksemme huippukunnon”, sanoo Laurikainen.

 

9.2. 2007
Xhaferi ei jatka Jarossa

Jarossa näyttöjä antanut keskikenttäpelaaja Ymer Xhaferi ei tehnyt sopimusta Jaron kanssa.

Ymer on nuori lupaava pelaaja, joka olisi taidollisesti sopinut ryhmäämme oikein hyvin. tarjosimme valitsemaamme linjaa noudattelevaa sopimusta, mutta pelaaja ei tarjoukseemme tarttunut. Olisin ollut valmis ottamaan hänet mukaan ryhmään, vaikka se olisi tarkoittanut pelivarani loppumista jo nyt, Toisaalta sitä nyt sitten on vähän jäljellä, jos tarvetta ilmenee”, kertoo päävalmentaja Mika Laurikainen.

 

8.2. 2007

LIIGACUP ALKAA

Kauden 2007 Liiga Cup käynnistyy FF Jaron osalta perjantaisella kotiottelulla Vaasan Palloseuraa vastaan. Joukkueen alkukausi on mennyt suunnitelmien mukaisesti muutamia loukkaantumisia lukuunottamatta. Jani Koivisto (olkapää), Chad Botha(nivunen) sekä tänään leikattu Daniel Fellman(nilkka) ovat kokoonpanosta pois loukkaantumisten takia ja Jonas Portin (U21) sekä Jonas Emet (U19) ovat maajoukkueiden matkassa. Jussit Aalto ja Roiko sensijaan palaavat kokoonpanoon näyttöhaluja uhkuen.

Mika Laurikainen: " Liiga Cup on erinomainen paikka "opetella" liigapelejä. Joukkueemme on uusiutunut niin paljon, että ainakin meille tällainen Liigakauden esikausi on ihan paikallaan. Vaikka mitään tuloksellisia tavoitteita ei yksikään joukkue virallisesti ole laittanutkaan, uskon ettei tälle kilpailulle vastustajiakaan hirveästi löydy. Erona Veikkausliiga peleihin, liigacupin aikana toimintaa ohjaava rooli ei ole peleillä, vaan harjoittelulla. Katsojillakin on tilaisuus nähdä kotimaista huippufutista ympäri vuoden ja olen varma, että futisbuumi laajenee jatkossa entistä vahvemmin myös talviaikaan. Pietersaaressa aloitetaan kolmella kotiottelulla, mikä on sekä meille että kannattajillemme varmasti mieluisa asia"

 

3.2. 2007

Jaro kaatoi JBK:n
Jaro iski launtaina yhteen paikallisvastustajan JBK:n kanssa. Monista maalipaikoista huolimatta Jaro onnistui vääntämään 2-0 voiton.

Päävalmentaja Mika Laurikaisen kommentit pelistä: "Puolustuspelin osalta pelimme oli hyvää tasoa. Haaste ei ollut liigatasoa, mutta oman pään nolla on aina iso plussa.  Hyökkäyksissä viimeinen kolmannes, lähinnä tilanteiden päättäminen oli meiltä turhan arkaa. Muuten pallollinen peli näytti paremmalta kuin kahdessa ensimmäisessä pelissä. Toisella jaksolla sitten tehojakin löytyi ja lopulta maalipaikkoja oli useampaankin osumaan.  Jens Portin oli tervetullut lisä puolutuslinjaamme ja oli hienoa saada Jens takaisin tositoimiin. Hienoja olivat myös molemmat maalit. Huonoa taas oli Toni Junnilan loukkaantuminen; vamman vakavuus selviää myöhemmin, mutta lisää loukkantuneita emme tarvitse. Kokeella olleen Xhaferin kohtalosta päätämme ensi viikon alkupäivinä."

 

Maalit:

1-0    Ymer Xhaferi ( Björn-Erik Sundqvist)          50 min
2-0    Jonas Emet                                            25 min
 
Jaron kokoonpano:
Markus Koljander -
Matthias Kullström,Vesa Heikinheimo,Jonas Portin,Jens Portin -
Marco Matrone ( 55' Jonas Emet) ,Ymer Xhaferi,Niklas Storbacka -
Toni Junnila ( 50' Jimmy Wargh), B-E Sundqvist, Piracaia
 
JBK:n puolella Jaron pelaajista pelasivat: Tom Melarti (90'), Jari Sara(90') ja Antti-Jussi Karnio ( 45')

 

22.1. 2007

Uusi Webmaster on valittu. Sivuista vastaa jatkossa Jukka Karjalainen, joka on aikaisemmin hoitanut B-junioreiden omaa internet sivua.

 

Uuden sivuston kanssa on ollut paljon yllättäviä ongelmia, mutta työskentelemme koko ajan saadaksemme ne käyttöön niin pian kuin mahdollista.
 

31.12. 2006

Uudet kasvot hoitavat verkkosivua www.ffjaro.fi
Vuoden vaihteessa uudet voimat vastaavat verkkosivusta www.ffjaro.fi. Päävastuun kotisivusta - niin uutisraportoinnin kuin toiminnallisuudenkin osalta - aina marraskuusta 1998, jolloin sivu avattiin, on ilmoittanut ettei hän jatka sen jälkeen kun hänen ja Jaron välinen sopimus umpeutuu vuoden vaihteessa. 

 

Jens Emet, joka on vastannut juniorisivujen päivittämisestä, on niin ikään ilmoittanut jo aiemmin syksyllä, ettei jatka kotisivun tekoa.

 

Leif Lillsunde, joka on kääntänyt lähes kaiken kotisivun tekstin suomeksi, on hakeutunut koulun penkille ja katsoo, ettei kotisivun vaatima aika ole riittävä, minkä vuoksi hänkään ei enää jatka.

 

Tack för mig, Uffe